10. kesäkuuta 2014

IST:n juhlakuukausi: uusi asukas!

Viimeinen pääsykoe on nyt takana ja viimein ehtii tekemään jotain muutakin kun reissata Helsinki-Lappeenranta-väliä. En kyllä elättele minkäänlaisia toiveita opiskelupaikan saamisesta, mutta mitäs pienistä, nyt on ainakin joku idea, mitä vois haluta tehä tulevaisuudessa ja sitä kohti pääsee taas rämpimään ens kevään yhteishaussa.

Mutta itse asiaan! IST:n kymppisynttäreiden kunniaksi tallille on saapunut uusi asukas. Tämä otus on ollut mielessäni jo pitkään, mutta sopivan kankaan uupuessa toteuttamisessa on kestänyt. Keväällä sain kuitenkin Varjalta aika hyvänsävyistä velboaa ja tuossa toukokuun lopussa en osannu olla toimettomana, vaan ompelin itselleni uuden hepolaisen biologian lukemisen sijaan. Tamma on pitkäharjainen versio elämäni hevosesta, Pulurittaresta, jota kävin hoitamassa joka päivä parin vuoden ajan, kunnes se muutti toiseen kaupunkiin ja vaihtoi lopulta myös omistajaa. Keppihevosversio ei kyllä tee oikeutta upealle esikuvalleen, mutta ehkä teen siitä vielä joskus parannellun version.

Nyt tallissa on jälleen liinaharjainen suomenhevonen ja Leimun jättämä aukko hevoskatraassa on täytetty. Uusi heppa sai nimekseen Puhuritar ja se saa sivut, kunhan keksin sille lempinimen.


Puhurittaren esikuva, Puluritar alias Pulu:
 (Jos joku muuten sattuu tietämään Pulun kuulumisia, niin kaikki tieto otetaan ilolla vastaan!)

102 kommenttia:

  1. Apua, aivan ihana :O Rakastan noita korvia ja harjaa!

    VastaaPoista
  2. Todella upean olet tehnyt,rakastuin noihin korviin ja harjaksiin <3

    VastaaPoista
  3. Ihana!! Voisiko olla kenties veikon emä? Eli se kultainen suokki minkä tilasin sulta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Veikolla on kuvalliset sivut, niin voi olla mahdollista saada tämä emäksi. :)

      Poista
  4. Ihana :) Toi harja etenki :O

    VastaaPoista
  5. Aivan älyttömän ihana tuo Puhuritar ♥

    VastaaPoista
  6. Itse varmaankin antausin lempinimeksi Ritari, Viima, Liina tmv. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ehdotuksista. :) Tuo Viima on aika nätti mutta ehkä tavallaan liian "kylmä". :D

      Poista
  7. Nyt sun pitää koeratsastaa se. B)

    VastaaPoista
  8. Awws noi korvakarvat! :D pusuja Puhurittarelle :*
    T: Tidiu
    Ps. Fanilla [sillä iiisolla pv-tammalla] menee oikein leppoisasti täällä meillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän suokilla korvakarvat olla. :D Fanille terveiset! :)

      Poista
  9. Kivan näkönen, erityisesti pidän noista korvista :) Jos nyt lempinimee voi ehdottaa ni ehdottaisin Ritaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ehdotuksesta, en kuitenkaan valitettavasti tykkää kutsua hevosia ihmisten nimillä. :)

      Poista
    2. Ihana<33 Tosi aidon näköinen :D

      Poista
  10. ehdottaisin pulinaa! :) Kaunis yksilö tämäkin.

    VastaaPoista
  11. Lempinimeksi Puhi tai Puh :D

    VastaaPoista
  12. Aivan upea!Rakastuin noihin korviin ja harjaan!!!=)

    VastaaPoista
  13. Itse kutsuisin tuota lempinimellä Puh =)

    VastaaPoista
  14. Tääl jyväskylän Eurokankaassa olis ollu just ton oikeen hevosen väristä velboan tyyppistä kangasta :> ps: Tosi sulonen ommaat kyl taidon :3

    VastaaPoista
  15. Terveisin nimimerkki Analisoija. :D10 kesäkuuta, 2014

    Upea tamma! Harja on hieno, joskaan ei minusta kovin suokkimainen, Korvat ovat ihanat, näyttää siltä, että vain korvan sisäreuna on tuota pidempää karvaa(?). Aika mahtava.

    VastaaPoista
  16. Todella kaunis! Mistä kankaasta heppa on tehty? Harja on samaa materiaalia kuin Rimillä? Kyllä olet taitava! Rotuleima onnistui hyvin, heti tuli mieleen suomenhevonen :)

    VastaaPoista
  17. Puhku? Oisko hieno lempinimi? En keksi ikinä mitään hyviä nimiä mutta jostain ton päähän sain. Tai oisko Purhu? Ehkä on huonoja nimiehotuksia noin ihanalle hepalle! Tykkään harjasta ja korvat ovat vain jotain niiiiin ihanaa.

    Helsky

    VastaaPoista
  18. Ihana! Mitä tommonen maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista heppaa ei valitettavasti ole mahdollista saada, joten hintaakaan en osaa määritellä. :)

      Poista
  19. IHANA!

    Ig:ssä kerrottiin tallisi uudesta asukkaasta, joten oli pakko tulla katsomaan. :)

    VastaaPoista
  20. its so pwettyyyyyy ;-; noi korvakarvat varsinki on ihan tui

    VastaaPoista
  21. Lempinimeksi Purri?

    VastaaPoista
  22. Onko toi harja langasta? :O Ja ihan superyber kaunis heppa <3 lempinimeksi ehdottaisin: pyry, pontus, pegasus, prisella, TUTTIRITARI!:33

    VastaaPoista
  23. Lehmpinimiehdotuksia: Puhkuri, Puuhku, Pusku, Pusu, Puh, Puhu, Puhuri, Huura, Hurraa, Hupi, Hosuli, Haukka, Herkku

    Siinä nyt muutama. :D

    VastaaPoista
  24. Oioioioiiii
    Taisin oikeesti rakastua, aivan mielettömän ihana tuituiii :3 Ihana harja... Ei voi muuta sanoo kun maaaailman ihanin keppari mitä oon nähny <3

    VastaaPoista
  25. Onko toi harjan lanka ollut tuollaista, vai ns. 'aukaistu' siitä langasta?

    Aivan upea!! :D

    VastaaPoista
  26. Heh. Mulle tulee mieleen koko ajan uusia lempinimiehdotuksia. :"D Mut Runo tuli nyt mieleen.

    VastaaPoista
  27. Vastaukset
    1. TarTar on hauska, mutta miulle tulee siitä liikaa mieleen tartar-pihvi. :D

      Poista
  28. Voi vide mite rakastuin noihi sen korvii :D Iha supersulone! :) Heitän tähä muutaman kutsumanimi ehotuksen! :) Söpö, Leeti, Erliina, Olpi, Vilna, Lyyli, Virgi, Pirske, Taimi, Tammika, ... siis nii perus suokki nimei osa :D

    VastaaPoista
  29. Lisäys edelliseen^^
    Ja tosiaa tuo Puluritar asuu nykyään Turussa :) Sen omistaja löytyy Facebookista nimellä Marianne Hietanen. Kuvista päätellen hevonen voi oikein hyvin :) Serkku sanoi tietävänsä omistajan, joten aattelin tänne ilmotella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi paljon kiitoksia tästä tiedosta! :) Melkeen tuli tippa linssiin ku kävin kurkkimassa tämän kyseisen henkilön profiilia. :D

      Poista
  30. Uskomattoman aidon näköinen. Korvat ovat aivan mahtavat ! Huippua Saila ! :)

    VastaaPoista
  31. Siis wau ! Voiko nuin aidon näköistä ollakkaan ?? Wau ja vielä kerrän wau. Upea keppihevonen !

    VastaaPoista
  32. Lempinimeksi: Sointu, Puhuja, Riita, Ilo tai Ihme?

    VastaaPoista
  33. Aivan jãrisyttävän hieno hevonen :D sen harja ja korvat on ihan supersöpöi :3 Ylitit ittes taas kerran :D

    - KitKatPoni

    VastaaPoista
  34. Åöåöåå! Miten ihanaa! Se on ihanaihanaihna! Suomenheppa <3

    VastaaPoista
  35. Äwäwäwäwäwäää<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3 Toi suokki sulatti mun sydämen<3<3 Ihana! haluu sulta kepparin!! Lemipinimiä: Puhuri, Puhku, Puh, Puhi, Pupu, Pupsu, Pomppu

    VastaaPoista
  36. Saila rules! Aivan mahtawa keppari, ihana!
    T:Vilma

    VastaaPoista
  37. Apua! Aivan super ihana hevonen <3 ! Olet varmasti paras keppareiden tekijä ikinä <3 :'3 Nuo korvatkin ja kaikki ovat niin aidot , Wow!

    VastaaPoista
  38. Onko harja tehty samalla tekniikalla kun Rimin? Ja tee Saila kiltti tällä pollelle suitset! Vaikka meksarit! (meksikolaiset) <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo. :) Ja teen kyllä suitset, itseasiassa meksikolaisia oon miettiny ku Pululla sellaset oli sillon ku sitä hoidin. :)

      Poista
  39. Teetkö jatkossakin tilareille tuollaiset korvat ? Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilareille ei valitettavasti ole mahdollista saada tuollaisia korvia. :)

      Poista
  40. Ihana hevonen!! Muuten jos tilaa sulta arabin onko mahdollista ettei niskaan tulisi sitä rakoa jossa ei ole harjaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mahdollista, esittää toiveen vaan tilauslomakkeessa. :)

      Poista
  41. Piirrustitko oman kaawan Fidelixiin, Rimiin ja tähän vai käytitkö niitä samoja mitä tilareihinkin? c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fidelixillä ja Rimillä on omat kaavansa, mutta tämän kaavaa käytän tällä hetkellä suokkitilauksiin. :)

      Poista
  42. Käyn noin 10 kertaa päivässä stalkkaamassa tätä blogia. Oonko ihan hullu? :"D

    VastaaPoista
  43. ihana tuo keppari <3 onks toi harja muuten mitä ?

    VastaaPoista
  44. Mä haluaisin sulta kepparia ihan sikana mutta äiti ei suostu ostaa. Ihan sika hieno keppari!!

    VastaaPoista
  45. Haukoin henkeäni nähdessäni tuon jumalattaren:o henkeäsalpaavan kaunis... Sydän suli:*

    VastaaPoista
  46. Millon ekat tilarit on valmiita? Oon innokkaana odottamassa postausta kesäkuun ekoista tilareista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat jo valmistuneet, mutta kerään useamman hepan sitte samaan postaukseen. :)

      Poista
    2. Milloin se postaus tulee? c:

      Poista
    3. En osaa sanoa, ehkä ennen juhannusta tai sitte sen jälkeen. :)

      Poista
  47. Onko toi harja jotain lankaa vai mitä kun se näyttää niin aidolta hevosen harjalta! Aivan täydellinen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti kerro, mistä harja on tehty. :)

      Poista
  48. hei! Löysin sen nykyiset omistajat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki tiedän nykyisten omistajien nimet. :)

      Poista
  49. Varastitko noi korvat joltain oikealta hevoselta, kun ne niin aidoilta näyttävät!!! Ihana hepo!!

    -Hanna

    VastaaPoista
  50. Keppistelijä14 kesäkuuta, 2014

    Olisiko mahdollista että tekisit tallinkotisivuille oman sivun jossa olisi aika järjestyksessä tilarit ja niiden kuvat+mahdollisesti kuinka paljon ne ovat tilaajalleen maksaneet?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti ole aikeissa tehdä sellaista sivua. :)

      Poista
  51. Ootko yökukkuja? Itte oon ku en vaa voi käydä ennen kahtatoista nukkuu. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen. :D Oon aina ollu iltaihminen. Miulle on luonnollista valvoa pitkään ja nukkua pitkään, aikaset aamuherätykset on jotain maailman järkyttävintä!

      Poista
  52. Öäh, monen mielestä tyhmä kysymys ja "kaikkihan sen nyt tietää", mut mitä tarkottaa kep mva fn? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on arvonimi, jonka voi saavuttaa menestymällä virallisissa näyttlyissä. Ja se tulee sanoista keppihevosmuotovalio finest. :)

      Poista
  53. Okei, kiitos :)

    VastaaPoista
  54. Toi Puhuritar on oikee unelmakeppari <3 Niin ihanat korvat ja harja ja kaikki!!! Saila teet älyttömän upeita ja aidon näkösiä keppareira :)

    VastaaPoista
  55. Wouu.. Tää keppari hurmas mut täysin

    VastaaPoista
  56. Saan sulta hepan!!!😊

    VastaaPoista
  57. Ihana keppihevonen! Sä kyllä osaat tehdä!

    VastaaPoista
  58. Siis aivan mahtava! :o tää ylitti mun mielestä sun kaikki aijemmin tekemät hevose, rakastuin ihan täysin, siis ihan älyttömän hieno! Ja ihana lisä vielä noi korvakarvat! OwO

    VastaaPoista
  59. Mistä langasta toi harja on ja noi korvat on niin ihanat!

    VastaaPoista
  60. Mistä tuon harja ja korvat on tehty ? :) Ne on tosi ihanat <3

    VastaaPoista
  61. Vastaukset
    1. Iisan tallin sivuilta löytyy hinnasto. :)

      Poista
  62. Olis tosi kivajos voisit auttaa ja kertoa mistä saa tuota harja ainesta se oli niiin ihanaa :D

    VastaaPoista
  63. Kato tää!: http://www.sukuposti.net/hevoset/puluritar/385987

    Pulurittaresta kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedetään, on meinaan miun ottamia noista suurin osa. :D

      Poista
  64. Onko tuosta kankaasta mahdollista saada tilari?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valitettavasti, siitä ei riitä enää toiseen heppaan.

      Poista
    2. Mikä olisi mahdollisimman lähellä tuota kangasta josta voisi saada tilarin?

      Poista
    3. http://iisantalli.net/tilaushevonen.html
      Tuolta löytyy tämänhetkinen kangasvalikoima. :)

      Poista
  65. TUII!!♥ Nyt on ihan pakko sanoo et toi on ihanin keppari minkä oon koskaa nähny♥♥

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)