18. joulukuuta 2015

Ja vielä lisää hepolaisia, sekä vähän kuulumisia myös

Huhheijakkaa, oon taas painanu tukka putkella koko joulukuun ja blogi on ollu ihan hunningolla, pitäs vissiin taas vähän purkaa tota tilaushevoskuvasumaa! Joulukalenteri on sentäs valmiina ja luukut on ilmaantunu nätisti sillon ku pitääki.

Miulla oli aivan tappava tenttiviikko tossa viime viikolla, viis tenttiä kolmen päivän sisään ja yhtenä päivänä peräti kolme tenttiä peräkkäin. Ei siis tullu joulukuun alussa paljon muuta tehtyä ku istuttua nenä kiinni kuolettavan tylsissä tenttimateriaaleissa. En oo koko vuotena kärsiny yhteensä niin paljon ku viime viikolla, mut onpahan ohi ja tän myötä ens vuonna tarvii suorittaa vaan 10 opintopistettä (joka tarkottaa sitä et jään kesälomalle jo joskus maaliskuussa), jos jotenki mystisesti onnistuin pääsemään näistä viimisimmistä tenteistä läpi.

Mutta se siitä opiskelusta, oon ollu jo viikon verran onnellisesti joululomalla. Tosin miulla on ollu kalenteri buukattuna aivan täyteen et paljoo ei oo ehtiny peukaloitaan pyöritellä. Miten voiki olla ihmisellä niin paljon tekemistä? Oon parina viime päivänä ehtiny nukkuu vaan muutaman tunnin yöunia ku oon kauheella tohinalla yrittäny saada kaiken valmiiks ennen lähtöä Lappeenrantaan. Mut täällä sitä nyt istutaan junassa, vähän veikkaan että tää varsinaisen loman alotus menee pitkälti nukkuessa univelkoja pois.

Mutta jospa nyt niiden heppakuvien pariin, en rääkkää lukijaraukkoja tämän pidemmillä höpinöillä. Ensimmäisenä ihku pinkkiteddyblingiöverishetlanninponi.


Toisena terhakas punkkariponi.

Ja kolmantena (apua mikähän tän rotu oli, ehkä ratsuponi...?) badgerface hurjalla määrällä varusteita.


Tänään tai ihan lähipäivinä taitaa alkaa lomat peruskoululaisilla ja lukiolaisillaki, joten toivottelen kaikille oikein rentouttavia ja ilontäyteisiä lomapäiviä! :)

17 kommenttia:

  1. Ihana tuo shetu! Sulatti miun sydämen täysin...

    VastaaPoista
  2. Hohoo, miun Pinja the shettyhän se siellä! :D ❤︎
    Odotan jo jouluaattoa ihan liikaa, sillä saan pinkkiteddtblingiöveriponini vasta silloin, mnyh.
    Mutta siis aivan ihania kaikki!

    VastaaPoista
  3. Ihania kaikki ponit! Tykkään eniten varmaan tosta punkkari ponista :D

    VastaaPoista
  4. voisinko tilata sulta ensvuodella kepparin? kun se on ollut mun unelma 2vuotta.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilausjonopaikkojen arvonnat starttaa taas ens vuoden puolella. Tallin sivuilta löytyy tietoa tilauksista.

      Poista
  5. Mitä kangasta tuo shetu on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on velboaa. Sävy oli ehkä beige, jos oikein muistan.

      Poista
  6. Ihania! Shettis varsinkin!❤️

    VastaaPoista
  7. Miksi kaikkien heppojen kuvia ei ole blogissa tai instassa vaikka on tilannut jo elokuussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikista hevosista ei tule kuvia blogiin ja instaan.

      Poista
    2. Miksi ei, saanko kysyä?

      t. Eri ano

      Poista
  8. Mistäs kankaasta tuo shettis mahtaa olla tehty? ;)

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)