9. tammikuuta 2015

Kuinka hillitä kankaan venymistä

Vielä yhden joulukalenteriluukun sisältö blogiin talteen.

Onko sinulla varastossa jokin ihana kangas, jota niin mieluusti käyttäisit hevosen tekemiseen, mutta jonka kanssa menee hermot, koska se venyy ja paukkuu? Ei hätää, pulmaan on ratkaisu! Nimittäin kankaan toiselle puolelle silitettävä tukikangas! Käytän itse ohutta puuvillakangasta, jossa on toisella puolella liimapinta. Tukikangasta löytyy Eurokankaasta kuin myös tasan varmana kaikista muistakin vaatetuskankaita myyvistä liikkeistä.

Aivan ensiksi kokeile, kestääkö varsinainen kankaasi silittämistä. Useat kankaat, kuten tämän malliesimerkin velboa, ovat käytännössä muovia, joten liian kuuma rauta saa ne sulamaan tai vähentäänkin kärventymään. Rautaan kaksi pistettä lämpöä ja testaamaan leivinpaperin läpi, jääkö kankaasta mitään jäljelle sen tehtyä lähempää tuttavuutta silitysraudan kanssa. Malliesimerkin velboa käyttäytyi mallikkaan esimerkillisesti, eikä ollut moksiskaan kahden pisteen lämpökäsittelystä. Siispä ei muuta kun tositoimiin!

Aseta kangas silityslaudalle nurja puoli ylöspäin. Aseta tukikangas kankaan päälle liimapuoli alaspäin, eli niin, että tukikankaan liimapuoli ja ärsyttävästi venyvän kankaan nurja puoli ovat vastakkain.
Laita aivan päällimmäiseksi leivinpaperi. Voin vannoa, että tukikankaan liima on viimeinen asia maailmassa, jota äitisi kaipaa silitysrautansa pohjaan. Muista myös varmistaa, ettei tukikangas mene alemman kankaan yli mistään kohdasta, sillä äitisi ei kaipaa tukikankaan liimaa myöskään silityslautaansa.

Silitä tukikangas kiinni kankaan ohjeen mukaan. Tässä tapauksessa liiman sulattamiseen vaadittiin 10 sekuntia kahden pisteen lämpökäsittelyä. Eli käytännössä liu-utin hiiiitaaaaasti rautaa pitkin kangasta niin, että jokainen kohta oli noin 10 sekuntia raudan alla. Kun leivinpaperiarkin verran oli kiinnitetty, siirsin leivinpaperia seuraavaan kohtaan aina uudestaan ja uudestaan, kunnes koko kangas oli käsitelty.
 
Ja lopputuloksena oli mukava, venymätön, vain hienoisesti joustava, eikä enää lainkaan rasittava velboa.

33 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on erittäin hyvä vinkki! :) Kiitos Saila!

    VastaaPoista
  3. Hmm.. Voisihan sitä kokeilla :) Kiva vinkki!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! oot nero :-D

    VastaaPoista
  5. Saako niitä jouluvaruste ohjeita tänne? Kun tahtoisin kokeilla sitä kulkuskaulusta! :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluvarusteet on valitettavasti nähtävissä vain joulukalentereissa silloin kun on kalenterien aika. :)

      Poista
  6. Yks kysymys tuli jotenkin mieleen ootko Saila koskaan tehny Ps sweden high jump of revolution mallisia suitsia jos ees kirjotin oikein:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo. :) Niiden muotoilu ei miellytä miun silmää.

      Poista
  7. kiitos ohjeesta! saako tohon ruskeaan sambaan tehtyä sellasia kuvioita vetämällä sormella tms.vastakarvaan? eli "kääntyykö" karva vaaleammaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä saa vedettyä sillein hauskasti vastakarvaan. :)

      Poista
  8. ja hei, paljonko tämmöset (perus)kankisuitset maksais ja mistä mitkäkin eurot koostuu?
    http://i.imgur.com/q25X9GM.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintatiedustelut sähköpostitse. :) Hinta koostuu materiaalikuluista ja työtunneista.

      Poista
  9. ei ollu ohjetta mistä mä kankaan ohjeen yhyyy
    eikä oo äitin lauta ja rauta kelpaax omat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhyyyyyyy :((((((((((( Omia ei missään nimessä voi käyttää!!

      Poista
    2. arvasin

      nohhhhh jos silitän eka vaatteet ja sit lähetää arpapelillä et mitä tapahtuu. onks kangas väärinpäin ja sulaako se leivinpapereihin.

      Poista
  10. Kiitos ohjeesta!
    http://iinajasirkku.blogpot.com

    VastaaPoista
  11. Tomi kyl hyvin vinkki!:) Onks siil erikseen Budjonnyn hevosen kaavaa? Vai onko jonkun rodun kanssa yhteinen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo koskaan tainnu tehä budjonnya, jos sellanen tilattas ni kattosin ensin löytyykö oikeentyyppistä kaavaa jo olemassaolevista kaavoista ja jos ei ni piirtäsin sille oman kaavan.

      Poista
  12. Paljonko tommonen tukikangas maksaa metriltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nimenomainen kangas, mitä ite käytän, on 4,50e/metri. :)

      Poista
  13. Moikkelis:D

    Kysymys ois tällänen että jos tilaa tilarin ja tulee hakemaan sen sinun luota voiko sillon maksaa käteisellä vai pitääkö tilisiirrolla:)??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi maksaa käteisellä. Mut keppiä ei valitettavasti oo mahollista saada mukaan. :)

      Poista
  14. Oi unohtu mainita tossa kommentissa^^^ että onko sillon täytteiden hinta halvempi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillon ei tuu postikuluja maksettavaksi, eli on hieman halvempi kuin täytteineen postitettuna. :)

      Poista
  15. milloin se tilariarvonta on? :) ja millon siihen voi ilmoittautua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin viikon sisällä tulee infoa sivuille ja blogiin.

      Poista
  16. Tuskimpa tähän enää vastaat kun sen verran vanha postaus mutta kysympä kuitenkin. Eli mistä tiedän kuinka kuumalla se pitää silittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla on tää kommenttien erikseen hyväksyminen käytössä just siks että huomaisin näistä vanhemmistaki postauksista kommentit. :) Mie ite silitän kolmella pisteellä, velboa ei siitä oo menny mikskään jossei ihan tolkuttoman pitkäks aikaa rautaa paikoilleen unohda.

      Poista
  17. Oon aloittamassa kohta uutta kepparia jonka aijon tehdä fleecestä. Kysymys kuuluu kannaatako fleeceen kiinnittää tukikangas vai onko se ihan turhaa? Kiitos jos vastaat 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo koskaan kokeillu kiinnittää fleeceen tukikangasta ni en tiiä kuinka hyvin se kiinnittyy ja miten ne toimii yhteen. Mut jos se fleece on tosi ohutta ja venyvää ni veikkaan et tukikangas kyllä auttaa toistamaan kaavan muodot paremmin. :)

      Poista
  18. Moi!

    Mulla olis sellanen kysymys, että kestääkö karvakangas silittämistä? Kun en oo ihan varma. Kiitos jos vastaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl mie oon ainaki joskus karvakankaita silitelly. Kannattaa kokeilla johonki kulmaan eka kohtuullisel lämmöl et miten reagoi. Nurjalta puolelta luulis ainaki kestävän :)

      Poista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)