21. kesäkuuta 2015

Kesän kysymyspostaus - osa III

Että oon nauttinu olostani täällä luonnon helmassa. Käytiin eilen kävelyllä Kolin upeissa maisemissa ja tänään sunnuntaiajelulla kahella suomenhevosella. Huomisaamuna ihana Juuka jää taakse ja startataan kohti Lappeenrantaa. Jatkan siitä sitte luultavasti illan viimosella junalla Helsinkiin ja palailen hektiseen arkeen. Oon saanu kuun viimosen tilaushepanki täälläollessa ommeltua, joten ens viikon loppupuolella pistän heinäkuun tilausjonopaikkojen arvonnan pystyyn.

Mutta sitten itse asiaan, elikkäs tässäpä vielä viimeinen setti kysymyksiä vastauksineen!
Jos video ei toimi, klikkaa tästä.

Oon melko huono toteuttamaan toiveita kiireideni vuoksi ja monta postaustoivetta on miulla kirjotettuna ylös, mutta heitelkääs vaikka tämän postauksen kommentteihin, minkälaista sisältöä toivoisitte näkevänne täällä blogissa ja kertokaa saman tien myös toiveitanne Instagramin suhteen. Kumpiki kanava on ollu aika pitkälti tilausheppakuvalinjalla jo pitkän aikaa ja oletan, että nämä tilausheppojen kuvat on melko mieluista sisältöä valtaosalle seuraajista, mut pitäskö miun kirjotella esimerkiks enemmän omia kuulumisiani tai jotain? Mitään ohjeita en valitettavasti edelleenkään oo laittamassa (paitsi kylläkyllä, se otsapantapunosvideo on sieltä vielä joskus tulossa :D) mut muita toiveita kuuntelen. Ja etenki se Instagram, mitäs kaikkea sinne?

27 kommenttia:

  1. Kiva video♥

    VastaaPoista
  2. Ois kyllä kiva lueskella jos kirjoittelisit omia kuulumisiasi tänne. :) Tilausheppakuvia on kyllä kiva katsella instagramissa, tykkään :>

    VastaaPoista
  3. Onks noi siivet millaset sivulta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://orig04.deviantart.net/c1b7/f/2013/022/2/b/wings_iii_by_avalon90-d5sdtoi.png
      http://orig15.deviantart.net/1b2a/f/2013/022/e/e/wings_ii_by_avalon90-d5sdtrk.png
      Noista varmaan erottaa jotenki. Tossa videolla ne on vaan kiinni tuolin selkänojassa. :D

      Poista
  4. Sellaset "Näin valmistui tilari" postauksen tyyppiset ois kivoja:)

    VastaaPoista
  5. Kuulumisia ehdottomasti! Niitä ois hirveen kiva lukea. Kun nyt muutenki näytät hiukan aktivoituneen IRL, muutamiin kisoihin oot vissii ilmoittautunu jne? Ois kiva törmätä joissain kisoissa.

    VastaaPoista
  6. Troija videoiden come back! Mie vieläkin muistan nämä merirosvoseikkailut ja muuttumiset kynäkeppariksi :D Onko Avalon muuten valmistettu mistä kankaasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh dear, älä muistuta :DD Avalon on velboaa. :)

      Poista
  7. Ainiin ja instagramiin olisi mukava saada kuvia tallin hevosista ja niiden yhdeyssä tarinaa, mistä keksit idean tehdä juuri sen näköisen ja nimisen hevosen. Ja tietenkin kuulumisia voi aina lueskella. Miksei Iisan tallin sivuilla enää ole sivua entiset hevoset tms, jossa oli kuva aina jokaisesta hevosesta yksi kuva, joka on lähtenyt johonkin maailmalle? Jos nyt edes siun tallilla se oli, kun ei enää "monen" vuoden takaisia juttuja tahdo muistaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ehdotuksista! :) Juu kyllä miun sivuilla sellanen oli, mutta oon tehny heppoja niin paljon että se sivu latais ikuisuuden. Blogista ja instagramista pystyy selaamaan noita maailmalle lähteneitä. :)

      Poista
  8. Musta on hirmu kiva lukea asia/mielipidepostauksia, ja kaikki semmoset nostalgisointipostaukset on hauskoja:) Instagramiin ois kiva saada heppojen yhteiskuvia:3

    VastaaPoista
  9. Miks et vastannut mun kysymykseen? D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin vaan osaan kysymyksistä, valkkasin sellasia kysymyksiä, joihin en ollu jo vastannu moneen otteeseen edellisissä kysymyspostauksissa.

      Poista
  10. Missä vaiheessa otat tilareita taas? Mä tilaan sulta, jos arpaonnea on :D. Mä vaan en osaa päättää minkälaisen otan, että otanko ihan perus fleecehepan kaikilla mahdollisilla varusteilla vai vaikka velboahepan ilman varusteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisehan tuon blogipostauksen ekan kappaleen loppu. ;)

      Poista
  11. Höh, vain yhteen/pariin mun kyssäriin vastattiin... :( Vaikka osaa ei mielestäni ole kysytty ollenkaan... :c

    VastaaPoista
  12. Minkä kokoinen shetlanninponi on A4 verrattuna? Jos Pv on hieman reilu A4.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pv mahtuu A3:lle ja shettis on siitä vähän pienempi, menee yli A4.

      Poista
    2. Onko ratsuponit shettiksen kanssa samaa kokoluokkaa?

      Poista
  13. http://ppuksula.weebly.com/ponit.html

    Tuolta osoitteesta löytyy kuviasi joita on kopioitu luvatta jos et ole lupaa antanut.

    VastaaPoista
  14. Anteeks en tiiä onks tätä kysytty ja tän varmaa kaikki muut tietää jo... Mutta jos pääsee tilausjonoon niin onko pakko ottaa suitsia tai mitään varusteita? :) koska jos mun onni suosii ja pääsisin jonoon niin ei mulla ois varaa niihin varusteisiin mutta heppaan on rahat kasassa jo ollu hetken ja nyt ne odottaa tilaisuutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hepalle ei ole pakko tilata varusteita matkaan. :)

      Poista
  15. http://iisantalli.net/linkit.html
    Voisko ton päivittää, kun kaikkia linkkejä ei oo enää olemassa?

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)