26. syyskuuta 2016

Vuoden viimeinen tilausjonopaikkojen arvonta // ARVONTA OHI!

ARVONTA ON OHI ELI TÄMÄN KUUN ARVONTAAN EI VOI ENÄÄ OSALLISTUA!
Onnekkaimmille on lähetetty sähköpostia. Tilauksia otetaan seuraavan kerran vastaan tammikuun 2017 alussa.

Otan loppuvuodelle 10-15 tilausta. Näiden jälkeen tilauspaja sulkeutuu loppuvuodeksi ja seuraavat paikat tilausjonoon arvotaan tammikuun alussa. Eli tämä on viimeinen tilaisuus tilata hevonen esimerkiksi joululahjaksi.

Voit osallistua loppuvuoden tilausjonopaikan arvontaan kommentoimalla sähköpostiosoitteesi tämän postauksen alle (julkaisen kommentit, joten ilmoitathan, jos et halua osallistumistasi näkyviin alle esim. lahjatilaustapauksessa, tällöin otan osallistumisen talteen ainoastaan koneelleni). Mainitse myös lyhyesti, minkälaisen setin olet ajatellut tilata, esim. hevonen, riimu ja luksussuitset (tämän ei tarvitse olla vielä lopullinen päätös, kunhan vain saan osviittaa tulevan työn määrästä).

HUOM! Tutustuthan ennen osallistumista huolellisesti TILAUSSIVUUN JA MYYNTIEHTOIHIN! Osallistumisaikaa on lauantaihin 1.10. klo. 12 asti, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja olen sähköpostitse yhteydessä jonopaikan saaneisiin.

Vain yksi hevonen per tilaaja per vuosi.


13 kommenttia:

  1. luin just instagramista että sinäkin olet pakon puolesta joutunut hankkimaan vähä-älyhipelimen. minunkin uskollinen nokiani saattaa joutua pois käytöstä, kun tämä helkkarin somekakka valtaa kaiken. koulussakin piti suunnistuksessa ottaa selfie rastin luona ja isosiskon luokka lähetettiin metsästämään liikuntatunnilla pokemooneja. hirveen ärsyttävää kun aina oletetaan että ihmisillä on äälärihivelimet. koulussakin tunneilla käsketään etsiä tietoa puhelimen netistä, ja sitten ollaan sillei että ei oo älypuhelinta. ei vaan haluais ostaa puhelinta, joka maksaa 600€ ja kestää 3 v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kohtalontoveri! I feel you!!

      Kyllä vain, tai sanotaanko niin, että jos haluun pysyä somemaailmassa mukana, on tollanen hermojaraastava hipelyrakkine välttämätön. Kamala tajuta et miusta on tullu somen orja. Mut käytän tota nyt lainatablettini tilalla, kuten käytin tablettiakin, eli ilman sim-korttia ja lähinnä Instagramin päivittelyyn. Armasta ikivanhaa Nokiaani en hylkää, koska se on paras puhelin ikinä ja nettiä selaan koneella. Hipelinrakkine saa hävetä yksinään pöydän takanurkassa.

      Niin tää maailma muuttuu, oon niin onnellinen että kuulun siihen ikäryhmään, joka sai onnellisesti viettää lapsuutensa ulkona leikkien ja mielikuvitusta käyttäen ja sai koulussa kirjottaa käsin sekä selata ihan fyysisiä kirjoja. Harmi et nykyään kouluissa oletetaan että kaikilla on älypuhelin, onhan se tietty kätevää ku opettaja voi vaan käskeä ettimään sillä tietoa netistä tai tihrustamaan e-kirjoja näytöltä, mut tosiaan ku kaikkia ei huvita investoida sellaseen kalliiseen kapistukseen, jonka elinkaari on naurettavan lyhyt akun kestosta puhumattakaan!

      Lämmin osanotto siis siulle, jos joudut antamaan periksi ja hylkäämään uskollisen Nokiasi. Mutta älkäämme musertuko tässä toivottomalta tuntuvassa tilanteessa vaan kohdatkaamme näiden iljettävien hipelimien aikakausi pystypäin ja muistelkaamme kunnioituksella vanhoja hyviä aikoja!

      Poista
  2. näin juuri!☺

    VastaaPoista
  3. Tarkoitatko toi 12 yölä nai päivälä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivällä. Klo. 00 tarkottas yöllä. ;)

      Poista
  4. Jos vaan ois rahaa...

    VastaaPoista
  5. Ei liity tähän kyllä mitenkään, mutta hyvää nimipäivää Saila. :3

    VastaaPoista
  6. Ihania heposia.❤❤

    VastaaPoista
  7. Todella hieno hevonen, niin kuin kaikki tekemäsi ovat :)

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)