Varusteiden kehityskaari

Käsittelen tässä postauksessa pääasiallisesti suitsia, sillä niiden teossa kehitys on parhaiten huomattavissa ja niistä on eniten kuvamateriaalia. Suitsien ja riimujen lisäksi en ole pahemmin kehittänyt muita varusteita eteenpäin siitä, mitä ensimmäinen koekappaleeni on ollut.

Postauksen kuvat eivät tule esiintymään täysin aikajärjestyksessä, sillä on helpompi käsitellä erilaiset suitsityypit ryhmittäin. Näin kehityksenkin huomaa paremmin.

Olen kautta aikojen tehnyt hevosteni suitset aidosta nahasta. Ensimmäiset suitset olivat sukkaponi Titanin ja malliltaan erittäin simppelit. Larissalla oli samantyyliset. Deltan suitsissa oli jo ties mitä jännittävää ja Andromedallakin jonkin sortin martingaali ja letitetty otsapanta. Hurahdin kovasti nahan letittämiseen tuon otsapannan myötä ja sitä menetelmää käytin aikanaan paljon. Esimerkiksi alinna näkyvän valkean sukkaponin (Cassu) suitset martingaaleineen olivat kauttaaltaan letitetyt.

Jossain vaiheessa uusin näiden kavereiden suitsia, kun kyllästyin niiden epäsiisteyteen. Titan sai punotun otsapannan ja turparemmin, sekä letitetyt ohjat. Andromedan suitset pysyivät malliltaan aivan samana ja Deltan suitsiin värkkäsin nyöritetyn otsapannan ja punotut ohjat.

Sitten kangashevosiin. Lähdetään liikkeelle ihan perussuitsista. Kangashevosten suitsiin olen aina tehnyt kaikki remmit, mitä oikeidenkin hevosten suitsissa on.

Koska olen perfektionisti ja tavoittelin todentuntuisuutta, keksin alkaa sulloa solkiakin pitkälti kaikkialle, missä niitä oikeidenkin hevosten suitsissa sijaitsee, kuitenkin edelleen hieman pelkistäen.

Tilareille ja myyntihevosille teen edelleen suitsien simppelimpiä versioita ainoastaan turpa- ja leukahihnan soljella, sillä solkivarastoni ei ole ehtymätön. Seuraavat suitset on tehty kuluneen vuoden sisällä myytäville. Ylimmissä punottu turparemmi ja otsapanta, keskimmäiset ovat ajosuitset ja alinna ihan normaalit, kaksoisturparemmilliset suitset.

Meksikolainen turparemmi oli hevosistani ensimmäisenä Lunalla. Eli nämä ovat toiset suulliselle hevoselle tekemäni suitset. Temporella on astetta päivitetymmät versiot olympiakuolaimella, soljilla, strasseilla ja letitetyillä ohjilla.

Kankisuitsia olen tehnyt kolmet. Mistyn kanget ovat kauttaaltaan letitettyä nahkaa. Yhden myyntihevosen mukaan tein hieman simppelimmät tapaukset, turparemmissä on tikattu koriste. Temporen suitset ovat kangista uusimmat ja sisältävät jälleen solkia, tikkaukset otsapannassa ja turparemmissä, sekä letitetyt ohjat.

Lännensuitsissa kehitys on havaittavissa erittäin selkeästi. Marsipanilla oli aivan simppelit, letitetyt suitset. Avalonin ensimmäisissä suitsissa oli vähän enemmän koristeellisuutta, sekä kunnollinen länkkärimallin kankikuolain ja Robinin suitset painivatkin sitten jo aivan omassa sarjassaan.

Lopuksi vielä muodoltaan hieman erikoisemmat suitset. Abran suitset olivat aikanaan muka kamalan koristeelliset letitettyine remmeineen ja nahkatupsuineen, mutta Rimin päivitetty versio taitaa saada pilkkuherran suitsivirityksen näyttämään aika asteekkiselta.

Riimuihin en ole koskaan juurikaan jaksanut panostaa samalla tavalla kun suitsiin. Ensimmäiset riimut tein kankaasta ja virkkaamalla. Sitten laiskistuin ja aloin näpertää riimuja nahasta. IST:n varustegalleriasta voi käydä kuikuilemasta noita ensimmäisiä riimuja (esim. Titan, Larissa, Troija). Avalon taitaa olla ainoa, jonka riimuun olen käyttänyt oikeasti aikaa, sillä en tykännyt sen suitsista. Riimun remmit ovat nahkapunosta ja koristetikkauksia löytyy yltympäriinsä. Tein sen Hööksin westernriimun kuvaa mallina käyttäen. Spiritin riimu on vähän samaa tyyliä, mutta narupunoksella.

 

Aivan lopuksi vielä pari näyttelyriimua. Aminehilla perinteistä arabinäyttelyriimua jäljittelevä narupunos-tupsuversio ja Fidelixillä jollain tapaa hieman hillitympi, joskin työmäärältään suurempi, helmikoristeinen riimu.

IST 9 vuotta!

Tänään tuli IST:lle ikää täyteen huimat 9 vuotta! Enpä olisi silloin kauan sitten arvannut tallin olevan pystyssä vielä vuosikymmenen verran. Juhlan kunniaksi IST:n sivut kokivat täydellisen muodonmuutoksen. Värimaailma pysyi perinteisessä sinisessä silläkin uhalla, että sävy on useiden mielestä talvinen, mutta leiska muuttui omaan makuuni paremmin toimivaksi ja sovellettavaksi. Koodauksesta saan kiittää Varjaa, joka pyörittää Frozen Soloa (Varjalla on muuten sivuillaan myynnissä pari nättiä heppaa edullisesti, käykäähän kaikki kiinnostuneet kurkkaamassa!).

Ensi vuonna tuleekin sitten täyteen maaginen täyden kympin ikä! Kuvitella. Saila ja hepolaiset toivottavat hauskaa vappua! :)

Kehityspostaus osa III - Arabit

Nyt kun kerran vauhtiin päästiin, niin tarkastellaanpa vielä yksittäisen rodun, eli IST:n kasvatusrodun kehitystä. Arabi siis kyseessä.

Kaikki lähti kaksipalaisista, jotka olivat kaukana viehkeästä arabista. Zaphirin ensimmäinen versio muistutti pikemminkin muumia ja Zephyr oli vähän turhankin kurvikas.

Ensimmäinen kolmipalainen arabi ei vielä ollut järin siro sekään, mutta pikkuhiljaa muoto lähti paranemaan haluttuun suuntaan.

 

Kehityspostaus osa II - Kolmipalaiset

Viime postauksen lopussa esiintynyt friisiläistamma Misty oli siis viimeinen koneella ompelemani hevonen. Siitä eteenpäin olen ommellut kaiken käsin. Jatketaan kehityksen tarkastelua kolmipalaisten hevosten muodossa. Aloittaessani kolmipalaisten hevosten tekemisen, minun hevoseni olivat muiden hevosiin verrattuna erilaisia siinä suhteessa, että pään alapuolella leuan ja posken välissä oli suorahko pätkä, kuten oikeillakin hevosilla. Valtaosa suosi niihin aikoihin "kaksipomppumallia", jossa leukalinjan jälkeen lähti suoraan posken kaarre.

Iisan tallille tuli vielä jokunen heppa ennen tilarirumbaa. Jossain vaiheessa vuotta 2007 keksin, että pitkästä karvakankaasta saa hyvinkin kivannäköisen ponin, jos sitä parturoi hieman rankemmalla kädellä. Tätä ennen en ollut nähnyt siistittyjä karvapolleja. Hapsu sai alkunsa.

Vuoden 2008 tienoilla aloitin muistaakseni tekemään tilareita ja hevosten muoto alkoi kehittyä pikkuhiljaa. Aluksi muoto oli hieman kömpelö ja korvat olivat edelleen täytetyt.

 

Vuonna 2009 kehittelin täytettyjen korvien tilalle aidomman näköiset, täyttämättömät korvat, jotka pysyivät hyvin pystyssä. Siirryin tähän malliin lopulta kokonaan. Erään tinkertilarin myötä tuli myös kokeiltua partakarvoitusta keppihevoselle. Hevoset muuttuivat sirommiksi ja selkeämmän muotoisiksi.

Vuonna 2010 tein jälleen tuotekehittelyä. Parturoin pari karvapollea jättäen niille pidemmän parran ja muotoillen poskea paremmin näkyviin. Halusin myös uudelle hepalleni, Fidelixille, aidomman näköiset tummennokset kuin erillisestä kankaasta leikattuna, joka oli siihen asti ollut tummennosten ainoa tekotapa. Näinpä päädyin tekemään pari kokeilua ja värjätyt tummennokset saivat alkunsa. Syksyllä toteutin ensimmäisen papurikkotäpläisen kimon tilarin muodossa.

Vuonna 2011 tummennosten ja papurikkokuvioinnin kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti. Tummennokset ja papurikkotäplät alkoivat yleistyä myös muiden tekemillä hevosilla.

Vuonna 2012 oli taas pienen tuotekehittelyn aika. Uusimmalle hepolaiselle, eli Rimille, piti saada aidompi harja, jonka materiaalia koskeviin kysymyksiin taikka arvailuihin en edelleenkään sano mitään. Rimin alapuolella hevosia vuosilta 2012 ja 2013.

Oon näiden lähemmäs kymmenen keppistelyvuoden aikana tehny 240 heppaa. Voinen siis sanoa, että harjottelemalla oppii ja sitä harjotusta tarvitaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään. En vieläkään ole hevosteni ulkomuotoon täysin tyytyväinen, joten harjoittelu jatkuu.