29. maaliskuuta 2015

Infoa ensi kuun tilareista ja mahdollisuus vaikuttaa kesän tilausjonomenettelyyn

Taas on kuukausi vaihtumassa ja näihin aikoihin olen yleensä laittanut tilausarvontaa pystyyn, mutta ensi kuussa olevat SM-kisat ovat hieman sekottaneet rutiineja, joten otan uusia tilauksia jonoon vasta niiden jälkeen, sillä kaikki aika kisoja ennen menee myytävien heppojen ompeluun ja tentteihin lukemiseen.

Voi olla, että pystyn ottamaan seuraavat tilaukset vasta toukokuulle, sillä näitä tenttejä onkin ilmaantunut nyt huhtikuun jokaiselle viikolle ja niissä kaikissa on pirun laajat alueet, joita ei lukaista ihan yhessä illassa, eikä ihan kahessakaan. Sit ku tentit on ohi, miulla alkaa kesäloma, joskin toukokuussa pitää vielä yrittää jaksaa lukee bilsan pääsykokeeseen, sillä yritän lähteä lätkimään tuolta geologian laitokselta. Kivien tuijottelu alkaa nimittäin piiiiiikkuhiljaa riittää.

Ja tästä pääsemmekin sitten asiaan. Elikkäs. Nyt teillä on mahdollisuus vaikuttaa kesän tilausjonomenettelyyn. Pystyn kesälomani aikana (toukokuu-elokuu) tekemään noin 20 hevosta. Kysyntää noille neljälle kuukaudelle on luultavasti paljon enemmän, joten arvonta lienee tässä tapauksessa taas ainoa tasapuolinen ratkaisu asiaan. Kysymys siis kuuluukin, että arvonko toukokuussa kerralla nuo 20 tilausta jonoon (jolloin tähän arvontaan osallistujilla on luultavasti suurempi todennäköisyys saada jonopaikka kun tavallisella menettelyllä) ja ompelen niitä sitten koko kesän ottaen seuraavat jonoon vasta syyskuussa, vai jatketaanko samalla linjalla kun tähänkin mennessä, eli 5-6 heppaa/kuukausi? Vai onko jollain parempia ideoita? Kuukausittaisiin jonopaikkojen arvontoihin on tullut niin paljon osallistujia, etten yhsinkertaisesti enää pysty ottamaan tilauksia jonoon samalla systeemillä kun viime vuonne, eli kaikkia yhden päivän aikana ilmoittautuneita ilman arvontaa.

EDIT// Aiheeseen liittyvä äänestys lisätty blogin oikeaan reunaan.

Loppuun vielä pari tilausta tältä kuulta. Sain elämäni ensimmäiset tilaukset, jotka postitin Suomen rajojen ulkopuolelle. Tilaajat olivat suomalaisia, mutta asuivat Belgiassa, joten pollet lähtivät lähtivät valloittamaan maailmaa.

 


24. maaliskuuta 2015

Tampereen SM-kisat - infoa IST:n myyntipöydästä

Tästä hepolaisesta oliki jo pari kuvaa Instagramissa, joskin heppa oli niissä vielä keskeneräinen. Sai se lopulta harjan ja tähdenkin ja lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kiva. Rodultaan tämä on budjonny ja mallina oli oikea heppa. Varusteissa oli järkyttävä homma, mutta niistä tuli ihan mukiinmenevät ja tykkään mielettömästi tosta tummanruskeesta nahasta, se sopii miusta hevosen väriin. Jotain tuontyyppistä riimua vois harkita Puhinallekin sit joskus kaukana tulevaisuudessa...

Ja sitten vielä vähän informaatiota, nimittäin Tampereen SM-kisoista! Alunperinhän miulla ei ollu mitään aikomusta lähteä sinne, kun myyntipöydistä ei ollu varmuutta ja muutenki miulla on taas miljoona tenttiä just siinä kisoja edeltävällä viikolla, mutta kuinkas kävikään... Myyntipöytämahdollisuus tarjoutui sittenkin ja onnistuin sellasen saamaan, joten ei tässä vissiin muu auta ku matkustaa huhtikuussa Tampereelle!

Jaan pöydän Kuran kanssa ja miun olis tarkotus ommella ainoastaan hevosia myytäväks. Sitä en osaa sanoo, että miten monta ehin tekemään ku tässä on käytännössä vaan puoltoista viikkoa ompeluaikaa sen pirun tenttiviikon takia, mutta ainakin jokunen polle on sinne tulossa. Heppoja ei voi varata etukäteen, enkä vielä tiiä tarkkoja hintoja. Kaikki hevoset tulee kuitenki olemaan erikoiskankaista ja jos vaan suinkin ehdin, näperrän niille myös suitset tai jotain muuta varustetta matkaan, joten mitään ihan halpoja ne ei tuu olemaan. Hinnoista saa osviittaa tallin kotisivuilta löytyvältä tilaussivulta.

Olen junalla liikenteessä, joten yhtään kepillistä otusta en ajatellu edes yrittää raahata mukana. Eli hepat myydään täytteineen, mutta ilman keppiä. Epäilen, että en ehdi tehdä muuta myytävää noiden hevosten lisäksi, mutta Kuran puolelta pöytää tulee varmastikin löytymään ainakin upeita varusteita.

Nähdään siis huhtikuussa Tampereella, ellen kuole stressiin sitä ennen!

Sattuskos kenenkään Helsingissä asuvan autossa muuten olemaan tilaa kahelle ihmiselle siinä lauantaina illansuussa kisojen jälkeen? Mie ja Kura oltas erittäin kiinnostuneita, jos jostain tarjoutus mahollisuus päästä autokyydillä kisoista takas Helsinkiin. Miulle voi vaikka laittaa sähköpostia, jos jonkun autossa on kahden pienen ihmisen mentävä kolonen. :)

21. maaliskuuta 2015

18. maaliskuuta 2015

Kevään kysymyspostaus - osa II

Jos joku haluu vielä esittää kysymyksiä ni sen voi tehä tähän alle. Muutamaan kysymykseen jäi näillä kahella videolla vielä vastaamatta, joten voi olla, että teen vielä kolmannen höpöttelyvideon, jos näitä kukaan enää jaksaa katella. :D

12. maaliskuuta 2015