16. elokuuta 2014

Heinäkuisia hepolaisia



Nämä tais vielä olla heinäkuun puolelta, roduton cremello, puoliverinen ja arabi. Cremellolle oli kiva tehdä meksikolaiset niiden ainaisten enkkulaisten turparemmien sijaan. Ja kun perusmallista oli kyse, ei tarvinnut taistella solkipataljoonankaan kanssa. Niskani temppuilee sinnikkäästi yhä eddelleen, mutta nyt oon sentään pystyny taas ompelemaan ja oon onnistunu pysymään sovituissa aikatauluissa. 

Reilun viikon päästä pitäs jo lähteä Helsinkiin orientoivalle viikolle ja sitä seuraavalla viikolla alkaakin sitten varsinainen opiskelu. En oo vieläkään ihan sisäistäny että oon lähössä tästä rauhaisasta lymypaikastani kärsimään seuraavaks kuudeks vuodeks sinne Helsingin raastavaan meteliin ja ihmisvilinään. Syyskuun ekalle viikolle ajottuu myös muutto, joten tekemistä riittää! Jännityksellä odotan, onko niskani vielä enemmän kuoliossa muuttolaatikoiden ja huonekalujen raahaamisen jälkeen, vai vetristyykö se työn touhussa. Kävi kummin päin tahansa, tuo ylirasittunut ruumiinosa saa syyskuussa kunnon sairausloman, sillä uusia tilauksia otan vasta myöhemmin syksyllä. Synttäritilauksetkin ovat nyt siis valitettavasti tauolla kunnes toisin ilmoitetaan.

25 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania hepolaisia! ♥ Harmi kun siun niskat ei oo vieläkään parantunut :(
    Kivaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä ne siitä syyskuun aikana... Toivossa on ainaki hyvä elää! :D Kiitos samoin! :)

      Poista
  3. Tervetuloa Helsinkiin! :-) Ja en tietenkään tiedä että minne päin muutat, mutta on täälläkin rauhallisia paikkoja, missä ei mitään kuulu tai tapahdu. Täältä muuten löytyy erittäin huonosti kankaita, kaisaniemestä varmaan voisi jotain muutakin kuin fleeceä löytää. Ja eka poni on varsin suloinen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon muuttamas Kallion asfalttiviidakkoon että jippijaijee... :D Joo Helsingistä en kyllä juuri koskaan oo löytäny kankaita, onneks reissaan paljon ni pääsen nuuhkuttelemaan parempia kangasapajia. x)

      Poista
  4. Ei mä en vaan kestä ihan liian ihania heposia! <3 Saila teet aina vaan hienompia ja hienompia :3

    VastaaPoista
  5. Iiihhannia!!! Toivottavasti niska paranee:)

    VastaaPoista
  6. Iiiiiihania ! Koska tulee sellaine ns. " toivepostaus " ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus syyskuussa kun saan muuton pois alta ja kamat järjestykseen uudessa asunnossa. :)

      Poista
  7. Aijotko tänä vuonna toteuttaa joulukalenterin?? :)

    VastaaPoista
  8. Otan osaa Saila! xD Itekkään en tykkää olla missään suurkaupungeissa. Se pöly ja korvia raastava melu, ei kiitos! Tykkään alimmasta kepparista eniten :)

    VastaaPoista
  9. Eka on ihana!! Niin sööpppööööööööö!!!!~~~~~~~~~~~~

    VastaaPoista
  10. Seuraavan kerran kun teet pollen joka jää sinulle, minulla olisi pieni ehdotus sen väriksi. Siinä tulee olemaan vähän haastetta! Eli siis ehdottaisin tämmöistä väriä niinkuin tällä hevosella on: http://www.sukuposti.net/hevoset/106073
    (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla on jo suunnitelma tallin seuraavasta asukkaasta. :) Tosin sen toteuttamisessa tulee kestämään vielä ainaki jokunen vuosi. :D

      Poista
    2. Etkö voisi tilata itseltäsi sitä keppihevosta synttärilahjaksesi, niin sun olisi ihan pakko tehdä se? :D

      Poista
    3. Eipä sillä mikään kiire ole, vastahan tuo Puhina tuli talliin. :D

      Poista
  11. Viimeisen ottaisin itse mieluiten.

    VastaaPoista
  12. Voi ei, toivottavasti otat jo lokakuussa edes synttärikepsuja vastaan, miulla on nimittäin silloin synttärit ja äiti on vähän lupaillut kepsua sulta... :3 (tai no, siis marraskuussa on mutta täytyy tilata kuitenkin aikasemmin.) paranemisia, ja onnea uuteen kotiin asfalttiviidakkoon! ;)

    VastaaPoista
  13. Näistä ei mikään ollut oikein minun tyyliseni hevonen. Olen äitiä yrittänyt sinnikkäästi taivuttaa näin "Äiti mä haluun joululahjaks tilaushepan Sailalta!" Sitten äiti sanoo : "Et varmasti saa! Sulla on jo tarpeeks keppareita!" Vastalause:" No mä oon yrittänyt hankkiutua niistä eroon! Ja sitä paitsi, mä mökötän koko joulun omassa huoneessa enkä avaa yhtään lahjaa enkä syö mitään jos en saa!" Nyt äiti on vähän alkanut suostumaan ja kepparit voin viedä kaverille jolle annoin jo yhden, ja hän sanoi että voi ottaa kaikki mitä saa! Joten ainakin niistä pääsee eroon :D T:Niina Riikonen (En jaksanut kirjautua google ku tää viesti olis kadonnut)

    VastaaPoista
  14. Nyt olen laskenut paljonko se unelma hepo maksais varusteineen: 125€ eli täytyy olla kiltti että joulupukki tuo sen mulle :) T: Niina Riikonen

    VastaaPoista
  15. Voi hitsi, kun synttärini on syyyskuun 26... Olin ajatellut toivoa synttärilahjaksi siulta kepparia, mutta haaveet ei aina toteudu... Pöh! :D
    Ja otan osaa Saila, en itsekkään viihdy missään asfalttiviidakossa... Ja iltaisin Helsinki on ainakin keskustassa aikas kamala paikka!
    T: Vilma

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)