18. tammikuuta 2014

Materialismipahoinvointi

Kotiuduin toissapäivänä Varjan luota Raahesta. Vieteltiin rento viikko, jonka aikana sain ommeltua kaikki jonossa olevat tilarit. Seuraavaksi käyn niiden harjojen ynnä muiden kimppuun. Tuli myös vähän kierreltyä paikallisia putiikkeja ja ihan huomaamattani haalin matkalaukkuuni järkyttävän vuoren tavaraa.
 
Tiimarin konkurssimyynnistä löyty kaikkea tilpehööriä, jotka inspiroi miuta jollain tasolla. Nauhoja, höyheniä ja muutama muu koristejuttu. Kaikki puoleen hintaan. Nuo punaiset, leveät nauhat hamsteroin jo ensi vuoden joulukalenteria varten, onhan se hyvä olla ajoissa! Muutenki on taloudellista ostella tota joulukrääsää vasta joulun jälkeen ku sillon on niin tuntuvat alennukset, mie ku jaksan hyvin oottaa seuraavaan jouluun että sitä pääsee käyttämään.

Sit kotimatkalla kieppasin Oulun kautta ja se oli vikatikki. Nuuhkin kaikki reitille sattuneet käsityöpuodit ja eksyin kangaskauppaan, jonka seurauksena miun piti lunastaa rautatieasemalta vielä toinen säilytyslokero, että sain haalimani useamman kilon painoisen kangasvuoren pois käsistä kaupungilla kiertelyn ajaksi.
Strasseja sun muita koristeita tarttu matkaan hirvee läjä Tampere-Raahe-Ouluakselilta ja ostin pari kerää Rose mohairia, kun sekin oli tarjouksessa. Varjalta sain myös kerän vitivalkoista mohairia, jota ei enää näytä olevan kauppojen hyllyvalikoimissa. Posti oli myös tuonu miun solki- ja rengastilauksen, noista väkertää taas muutamat suitset ja riimut.
Sitten ne ihanaiset kankaat! Löysin silkkisen pehmeää, ruskeaa karvakangasta ja suureksi riemukseni myös ruskeaa Sambaa. Beige, pumpulinpehmeä, hieman pitkäkarvaista velboaa muistuttava kangas vei myös miun sydämen ja lähti matkaan. Sitten hamsteroin kullanvivahteista microvelboaa ja tummanbeigeä fleeceä, joka sekin näkyy poistuvan jälleen valikoimista kevätsesongilla (tilalla näkyy olevan vaaleanbeigeä ainakin meillä päin). Lopuksi löysin vielä todella kivan, pitkälti fleeceä muistuttavan, luonnonvalkoisen kankaan, jonka myyjä sanoi olevan huovutettua collegea. Se vaikuttas siltä, ettei nukkaannu samalla tavalla ku fleece ja on paksuudeltaan ja joustavuudeltaan aivan ideaalista hevosenompeluun, joten en malta odottaa sen testaamista. Näiden raahaaminen pohjosesta etelään oli täyttä tuskaa, mutta meillä päin ei oo näkyny kivoja kankaita aikoihin, joten ei siinä muu auttanu!

Kaikki nämä kankaat ovat tulossa helmikuuksi tilausvalikoimaan. Vielä pari uutta kangasta on tulossa postitse, niistä sitten kuvia myöhemmin.

30 kommenttia:

  1. Iidalle:

    Ikävöitkö keppistelyä?
    Miksi et ole enää mukana muuta kuin nimellisesti?
    Monta vuotta olet?
    Kuka on paras ystäväsi?
    Voisitko toteuttaa nyt yhden keppihevosen, ja katsoa, ovatko taidot ruostuneet? ;)

    VastaaPoista
  2. Mitä Iidalle kuuluu? Mitä se on puuhastellut? Onko pakkaset ollut nautinnolliset? Kolme kysymystä Iidalle...

    VastaaPoista
  3. Montako vuotta Iida on?
    Onko hän harrastanut keppareita pienenä?

    VastaaPoista
  4. iidalle kysymyksiä
    minkä ikäinen olet?
    Harrastatko vielä irl keppareita?
    Koska viimeksi ratsastit keppareilla?
    teetkö tilareita?
    voitko laittaa sinun tekemästä hepasta kuvan?

    VastaaPoista
  5. Miltä paikkakunnalta haalit nuo ihanan ihanaiset kankaat??!!

    VastaaPoista
  6. EI APUA! Mistä sä oot bongannu ton vasemmalta kolmannen kankaan? D: Mä oon pitkään ettiny tollasta kangasta, mutten oo mistään löytäny. :c Onks noi Eurokankaasta? Jos on niin mistä päin (siis Tapiola yms, missä kaikkialla niitä nyt onkaan)?

    VastaaPoista
  7. Mikä tää juttu Iidalle lähetetyistä kysymyksistä on? :D Käsittääkseni hän ei ole enää mitenkään mukana, miksi nyt ruveta täällä tenttaamaan? Vai liittyykö tähän jotain, mitä multa on mennyt ohi?
    Ihania kankaita! Voi että, Lahden Eurokankaasta ei tunnu löytyvän mitään! Pitäisikö turvautua tuohon netistä/ulkomailta tilaamiseen... Voitko suositella jotain kangaskauppaa netissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän postauksen lopussa oli maininta, että Iida oli luonani käymässä ja näinollen hänellekin sai esittää kysymyksiä tulevaa kysymyspostausta ajatellen. Iida kuitenkin lähti jo ja jätti vastauksensa tänne, joten poistin postauksen lopusta tuon maininnan, kun kysymyksiä hänelle ei enää tarvita enempää. :)

      Poista
    2. Voi vitsit, miusta Lahden Eurokangas oli just paras paikka sillon ku Lahdessa vielä asuin. Harmi että sen valikoima on huonontunu! Sieltä löysin aina ties mitä. Miulla ei oo pahemmin kokemusta netissä toimivista kangaskaupoista, nuo tulossa olevat kankaani olen löytänyt huuto.netin kautta. :)

      Poista
    3. Joo, nuo Lahden valikoimat alkoivat huonontua jo kun Eurokangas muutti. :/ Sambaa tai velboaa löytyy harvoin, fleecestäkin vain perusvärejä. Okok, nyt meni mullekin perille joi kysymysjuttu. :D

      Poista
  8. Tilasitko netistä nuo soljet ja renkaat? :) Viittitkö kertoa osoitetta jos ne netistä on? c:

    VastaaPoista
  9. Mä voin vaa kuvitella, kuinka paljon rahaa noihinki sai uppoamaan:D Kokemuspohjaa löytyy joo, paljon vähemmästäkin pulitin yli just viikko sitten 40€... Kesään mennessä olis tarkotus saada ompeleminen voitolliseks, kun en oo ommellu kauheesti tilareita taas vähään aikaan, saas nähä miten käy:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tili vilkku kyllä lähellä nollaa ton jälkeen... :D Ei oo ilmasta touhuu tää materiaalien haaliminen.

      Poista
  10. Taas ihanasti oot hamstrannut :3 Mä kun en niitä poneja ompele, niin ostan pelkkää varustetavaraa aina.. Hyvä että helmikuun tilaajilla on laaja valikoima! Milloin muuten kysymyspostaus valmistuu? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei sit tartte muutamaan kuukauteen kankaita ostellakaan... :D Pitäs vähä rajottaa. Kysymyspostaus olis tarkotus saada ulos ens viikon aikana. :)

      Poista
  11. Mulle sanottiin kuopion eurokankaassa joku aika sitten että velboaa ei valmisteta(?) :o en oo löytäny sitä ainakaan 2 vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä mikä sen kankaan tilanne on, tossa just pari viikkoo sitte näin meiän Eurokankaassa kirahvikuvioista velboaa, joka oli ihan velboa-nimellä. Sit oon nähny samaa tavaraa karvafleecen nimellä ja pörröfleecelaatikoistakin sitä joskus löytyy.

      Poista
  12. Oi, ihanaa, mä toivon että vaaleanbeigeä kangasta tulisi meillekin päin! Oon jo 2 vuotta koittanut selvitä tummalla, ei ole vaaleaa myyty aikoihin...

    - Lila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaaleenbeige on usein kevätsesongin sävy. :) Eli toivoa on! :D

      Poista
  13. Oon sanaton kaikesta mitä täällä nään... : :''D

    VastaaPoista
  14. Mitkä kangaskaupat kävit oulussa kun noi kivoja kankaita löyty? Ite kun en lö täältä muuta ku fleecee:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raahest löyty puolet noista ja sit Oulus kävin penkoo Eurokankaan ja jonku muun kangaskaupan, jonka nimee en muista. :)

      Poista
    2. Olisko löytöpala?

      Poista
  15. Mulle tuli tost velboast mieleen ni olin tampereella odeaparkin eurokangas outletis ja me sano et siel pitäs olla paljo velboaa PALALAARISSA. No, sielläpä ei ollu vaan fleecekerien välissä oli sitä kirjavaa mikrovelboaa :( mie ite kun olin aatellu et siel on jotain kunnon velboaa...

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)