10. huhtikuuta 2013

Kehityspostaus osa III - Arabit

Nyt kun kerran vauhtiin päästiin, niin tarkastellaanpa vielä yksittäisen rodun, eli IST:n kasvatusrodun kehitystä. Arabi siis kyseessä.

Kaikki lähti kaksipalaisista, jotka olivat kaukana viehkeästä arabista. Zaphirin ensimmäinen versio muistutti pikemminkin muumia ja Zephyr oli vähän turhankin kurvikas.
Ensimmäinen kolmipalainen arabi ei vielä ollut järin siro sekään, mutta pikkuhiljaa muoto lähti paranemaan haluttuun suuntaan.


 







9. huhtikuuta 2013

Kehityspostaus osa II - Kolmipalaiset

Viime postauksen lopussa esiintynyt friisiläistamma Misty oli siis viimeinen koneella ompelemani hevonen. Siitä eteenpäin olen ommellut kaiken käsin. Jatketaan kehityksen tarkastelua kolmipalaisten hevosten muodossa. Aloittaessani kolmipalaisten hevosten tekemisen, minun hevoseni olivat muiden hevosiin verrattuna erilaisia siinä suhteessa, että pään alapuolella leuan ja posken välissä oli suorahko pätkä, kuten oikeillakin hevosilla. Valtaosa suosi niihin aikoihin "kaksipomppumallia", jossa leukalinjan jälkeen lähti suoraan posken kaarre.

Iisan tallille tuli vielä jokunen heppa ennen tilarirumbaa. Jossain vaiheessa vuotta 2007 keksin, että pitkästä karvakankaasta saa hyvinkin kivannäköisen ponin, jos sitä parturoi hieman rankemmalla kädellä. Tätä ennen en ollut nähnyt siistittyjä karvapolleja. Hapsu sai alkunsa.


Vuoden 2008 tienoilla aloitin muistaakseni tekemään tilareita ja hevosten muoto alkoi kehittyä pikkuhiljaa. Aluksi muoto oli hieman kömpelö ja korvat olivat edelleen täytetyt.



 

Vuonna 2009 kehittelin täytettyjen korvien tilalle aidomman näköiset, täyttämättömät korvat, jotka pysyivät hyvin pystyssä. Siirryin tähän malliin lopulta kokonaan. Erään tinkertilarin myötä tuli myös kokeiltua partakarvoitusta keppihevoselle. Hevoset muuttuivat sirommiksi ja selkeämmän muotoisiksi.









Vuonna 2010 tein jälleen tuotekehittelyä. Parturoin pari karvapollea jättäen niille pidemmän parran ja muotoillen poskea paremmin näkyviin. Halusin myös uudelle hepalleni, Fidelixille, aidomman näköiset tummennokset kuin erillisestä kankaasta leikattuna, joka oli siihen asti ollut tummennosten ainoa tekotapa. Näinpä päädyin tekemään pari kokeilua ja värjätyt tummennokset saivat alkunsa. Syksyllä toteutin ensimmäisen papurikkotäpläisen kimon tilarin muodossa.









Vuonna 2011 tummennosten ja papurikkokuvioinnin kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti. Tummennokset ja papurikkotäplät alkoivat yleistyä myös muiden tekemillä hevosilla.




Vuonna 2012 oli taas pienen tuotekehittelyn aika. Uusimmalle hepolaiselle, eli Rimille, piti saada aidompi harja, jonka materiaalia koskeviin kysymyksiin taikka arvailuihin en edelleenkään sano mitään. Rimin alapuolella hevosia vuosilta 2012 ja 2013.








Oon näiden lähemmäs kymmenen keppistelyvuoden aikana tehny 240 heppaa. Voinen siis sanoa, että harjottelemalla oppii ja sitä harjotusta tarvitaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään. En vieläkään ole hevosteni ulkomuotoon täysin tyytyväinen, joten harjoittelu jatkuu.

26. maaliskuuta 2013

Kehityspostaus osa I - Sukkahevosista kangashevosiin

Miulta toivottiin postausta, jossa näkyisi kehitykseni vuosien varrella hevosten ja varusteiden teossa. Sain viikonloppuna viimein kaiveltua porukoiden ikivanhaa pöytäkonetta, jonka uumenista löyty niitä tarpeellisimpia kuvatuksia aivan keppihevosharrastukseni alkumetreiltä. Aloitetaanpa vaikka niistä hevosista. Tää tulee kahessa osassa ku noita heppoja oon tehny yli 200 ni kuvien läpikäymisessä on iiiiihan vaan hiiiiiukkasen hommaa. Ja pahoittelen aivan jäätävää kuvanlaatua, rajauksia ja kuvien kertakaikkista tekniikanpuutetta!! Kuolen ehkä häpeään ku julkasen tällasia hirvityskuvia. But no can do. Voitte samalla vetää omia johtopäätöksiänne miun valokuvaustaitojenki kehityksestä.

 Kuten monen muunkin, myös miun ensimmäinen keppiheppa oli laatuaan sukkaponi. Tässä näkyy Titanin alkupräinen ulkomuoto, myöhemmin se sai uudet silmät ja sieraimet. Allaolevista sukkaponeista Titan, Larissa ja Delta löytyvät tallista edelleen ja ne olivat kolme ensimmäistä keppariani. Alinna oleva kimo Cassiopeia eli Cassu kuului ensimmäisten kymmenen hevosen joukkoon ja lahjoitin sen aikanaan kaverilleni.

 




Eipä aikaakaan kun kokeilin ommella kankaasta ponin. Ensimmäisen valmistui vuonna 2004 vapaatyönä seiskaluokan käsityötunnilla. Star Dust eli Dusty oli kaksipalainen ja suuton. Ei nykymittapuun mukaan tosiaankaan mikään kedon kaunein kukkanen, mutta niihin aikoihin varsin mukiinmenevä.


Jokunen viikko Dustyn jälkeen seurasi jäätävä fiasko, muurahaiskarhua muistuttava Sirius. Taustatietona kerrottakoon, että kaakkerosta unohtuivat ompeluvaiheessa saumavarat, joten se selittänee jonkin verran pään pitkulaisuutta. Oh dear... :D Sirius oli siis toinen kangasheppani ja ensimmäinen koekappale, jolle tein myös suun.


Kolmas kangasheppa alkoki sit jo muistuttaa ihan hevosta. Kyseessä vuonistamma Luna. Ja tämä neiti oli myöskin ensimmäinen netissä julkaistu, pystyharjainen vuonohevonen.


Sitten seurasi sekalainen seurakunta enemmän tai vähemmän epämuodostuneita kakspalasia poninpalleroita, mm. welshori Gavotti, joka oli edestä katsottuna supersöpö, mutta sivulta aivan järkyttävä, muotopuoli pahkura ja suurileukainen sekä pienikaulainen mustangitamma Marsipan.

 




Näiden kaikkien alkupään kangashevosten yhdistäviä piirteitä olivat suuri koko, kaksipalaisuus, nappisilmät, täytetyt korvat ja avattu harja. Käytin siihen aikaan ompelukonetta kaiken muun paitsi suun ompelemiseen.

Zaphirin ja Zephyrin kaksipalaiset versiot, Zaphir muistutti enemmän mammuttia ku arabia.
Jonkin aikaa kestäneen kaksipalahevosputken päätteeksi kokeilin kolmipalaisen hevosen valmistamista ja welshori Firenze sai alkunsa.



Totesin, että kolmipalaisesta hevosesta saa paljon helpommin haluamansa muotoisen kuin kaksipalaisesta (vaikka sitä ei kyllä tästä punkeroponista huomaakaan), joten Firenzen jälkeen en enää ommellut kaksipalaisia ollenkaan. Siirryttyäni kolmipalaisiin, ompelin edelleen koneella ja hevosteni koko oli suuri. Firenzen jälkeen tein suomenhevosori Leimun. Sitä seuraava friisiläistamma Midnight's Moonbeam oli viimeinen koneellaompelemani hevonen ja siitä pääsemmekin seuraavaan kehitysjaksoon, jonka kokoan ensi postaukseen.