Lahjahevosia

 

Nyt pitäisi olla näiden kaikkien saajien ilmoitetut syntymäpäivät ohi, joten uskaltanen viimein julkaista hepolaisten kuvat. Ensimmäinen poni ja viimeinen pv ovat oikeiden heppojen mukaan tehtyjä. Keskimmäinen otus on suomenputte. Tähän viimeiseen ruunikkoon tykästyin aivan erityisesti, vaikka siinä ei värityksensä puolesta olekaan mitään erikoista, sille tuli vaan jotenkin niin kiva ilme.

Huimaukseni on onneksi hellittänyt ja olen viime päivinä taas varovasti palaillut heppojen näpertelyn pariin. Kauaa ei edelleenkään uskalla yhtä mittaa ommella ja yritän välttää pään kallistelua alaspäin, joten hummat etenevät hitaasti. Mutta etenevät kuitenkin! Ihana ku voi taas ommella!

Vaihteeksi arabeja

Tassu pystyyn, jos joku yllättyy nähdessään täällä arabeja!

*nopea vilkaisu kävijäjoukkoon, jossa yhtään käpälää ei nouse*

Jotenkin arvasin.

 

Yöjunasta taas päivää. Taisiis iltaa. Tai yötä. Kello on kolme. Viikko Varjan luona meni liian nopeasti, oisin voinu viettää Ivalon rauhassa ja parhaassa seurassa ainakin vielä toisen mokoman. Tällä kertaa en olekaan junassa yksin, sillä seuraani matkaa taittamaan liittyivät Oulun korkeudelta Niitti ja Kiiapa. Meidän olis tarkotus vähän miittailla pienellä, pääosin entisistä keppariharrastajista koostuvalla porukalla, Helsingin tienoilla. 

Matkustan jälleen samanlaisessa, kolisevassa antiikkivaunussa kun menomatkalla. Tällä kertaa VR vain on onnistunut pistämään vielä hieman paremmaksi! Nimittäin tuuletus on hoidettu vaunun alkeelliseen tyyliin erinomaisesti sopivalla tavalla, pitämällä yläikkunoita sepposen selällään (vaunun koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä lienee epäkunnossa). Tämän seurauksena kaikki maholliset vinkunat, räminät, natinat ja jytinät kuuluu kymmenkertasina sisäpuolelle ku tää vaunuvanhus paahtaa veturin perässä menemään lähemmäs kahtasataa ja tuntuu siltä että koko rotisko leviää raiteille hetkenä minä hyvänsä. Lisäks miun edessä istuva matkustaja kuorsaa ja korisee. Oi mitkä loistavat olosuhteet yöunille! Mutta mitäs pienistä, kyllähän se lukioki vedettiin kunnialla läpi parin tunnin unilla per yö!

...Harmi vaan et vanhuus ei tule yksin. Tuun olemaan tän viikonlopun jälkeen niin zombie.

Tinkerturilas

Tällaisen partaveijarin pääsin askartelemaan yksi kaunis päivä. Tai tähän kyllä meni huomattavasti enemmän aikaa ku vaan yks kaunis päivä. Ehdottomasti työläin heppa muutamaan kuukauteen, mutta vaivan arvoinen. Puolimetrisen harjan avaamisessa meinas iskee epätoivo monta kertaa, mutta sen vastapainoksi oli ihan kiva päästä näpertämään lännensuitsia niiden ainaisten enkkulaisten sijaan.

En tiiä johtuuko se erinomaisen epäergonomisista työasennoistani tätä ja muutamaa muuta viimeaikasta tilausta tehdessäni, vaiko lattian käyttämisestä työpöytänä kankaiden ja suitsinahkojen leikkelyssä, vai kymmenen mansikkakilon perkaamisesta ja pakastamisesta koko päivän kestäneen ompelun jälkeen vai tallin heinävintillä riehumisesta painava hengityssuojain kasvoilla, vaiko kaikkien näiden yhteisvaikutuksesta, huhhuh tuleepa pitkä virke, mutta miuta huimaa jo neljättä päivää enkä oo sen takia voinu edistää matkalaukussa olevaa poninraatovuorta, sillä päätä ei auta kallistaa yhtään alaspäin. Oletan että niskassani on jokin pahemmansorttinen jumi. Mutta edistystä on onneks tapahtunu olotilassa, eilisiltana pystyin jo nyökyttelemään ilman että maailma heitti kuperkeikkaa ja tänään kävellessä ei oo ollu enää yhtä hoipertelevainen olo, joten eiköhän tää tästä! Pääsen ehkä jatkamaan ompeluita jo perjantain yöjunassa, hiphei!

Mitä sitä tulikaan taas hankittua...

Istuskelen tässä yöjunassa, olen matkalla Varjan luokse Ivaloon. Matkalaukku on täynnä ompelua odottavia poninraatoja, mutta koska ikävien velvollisuuksien pakoileminen on erikoisalaani, kirjoittelenkin blogiin ja elättelen toivetta, että mokkula löytää verkon siinä vaiheessa, kun saan tämän postauksen jukaisukuntoon. Tää on varmasti kaikkein antiikkisin mahollinen junavaunu, mitä VR:llä on tarjota, joten nettiyhteydestä ei oo junan puolesta tietoakaan saati sitten latauspistokkeista. Mutta osasin onneksi varautua näihin haastaviin olosuhteisiin!

Sitten asiaan! Eksyin viime viikolla ihan sattumalta Lappeenrannan uudistuneeseen Anttilaan. Sillä reissulla selvisin ulos ilman ostoksia, mutta alennuslangat jäivät kummittelemaan takaraivooni. Tein Anttilareissun jälkeen lankainventaarion, jonka seurauksena huomasin luonnonvalkoisen mohairini määrän olevan hälyttävän pieni. Siitäpä sainkin oivan tekosyyn kiiruhtaa takaisin Anttilan alennuslankahyllyn pariin! Valkoinen Rose ei ollut alennuksessa, mutta vaalea mikälie savenruskea sen sijaan oli, joten napsin sitäkin matkaan, sillä miulla on vahva epäilys, että tämä väri on jossain vaiheessa korvautumassa jollain syyssesongin sävyllä. 

Petroolinsinistä 7 vejestä oon myös himoinnu ikuisuuksia, sillä se kuuluu lempiväreihini. Jospa siitä jonkun riimunnarun pyöräyttäisi ja pyytäisi sen jälkeen mummia neulomaan loppukerästä villasukat, jotta selviän tämän ihanaisen jääkaappimaan seuraavasta talvesta. Alennettu hinta oli oiva peruste tämän langan kotiuttamiselle. Myös terran sävyinen 7 veljestä on houkutellu miuta ja tällä kerralla oranssina huutava hintalappu sai käteni ojentumaan ja kaappaamaan langan ostoskoriin. Nyt miulla on (leikisti) hyvä syy käydä hakemassa kangaskaupasta viimein myös tuon uuden langan sävyistä fleeceä, jonka ostamista oon onnistunu vastustamaan suurin ponnisteluin tähän päivään saakka. Ja sopiiko ettei tällä kertaa puhuta mitään noista muista langoista. En ainakaan joutunu juoksemaan Prismaan ostamaan kahta uutta säilytyskoria kun ostokseni eivät kotona mahtuneet mihinkään......

Tarpeellise(hko)t langat...

...ja heräteostokset.

Askartelukaupassa kävin myös (yritän karttaa kyseistä paikkaa, sillä en koskaan selviä ulos ilman köyhtymistä), sillä tarvitsin vaaleanpunaista huopaa parin tilaushepan sieraimiin. Perhoset kuuluvat tällä hetkellä asioihin, jotka vetävät minua puoleensa magneetin lailla, joten ei auttanu muu ku tonkia miljoonan metallikuvion seasta tuollasia perhoskoristeita kun yhden mokoman vahingossa laarista bongasin. Erikeeperiä ostin mukavuussyistä tuubin mallisessa pakkauksessa. Miulla on sellanen iso puteli, mutten koskaan jaksais odottaa, että liima suvaitsee valua pohjalta putelin toiseen päähän. Tämä puristeltava versio ratkaisee ongelman.

Kun tarpeellise(hko)t ostokset oli hoidettu, haahuilin vielä päämäärättömästi kirpputorieilla. Ja mitä silmäni näkivätkään! Säkillinen nahkaa! En kyllä sinänsä tee mitään näin sekalaisella seurakunnalla nahkapalasia, mutta en voinu kävellä ohi ku säkin kylkeen teipatussa hintalapussa luki 1€. Lahjoitin suurimman osan Varjalle ja pari värikkäämpää repaletta pääsee täydentämään riimujen värivalikoimaa.

Ja sitten tuotanoinniin...

Lalalalaaaaa...

Oon sentään tehny viime päivinä myös jotain hyödyllistä! Nimittäin pidin keskenäni kuolaintalkoot. Ja sen seurauksena saankin lähteä metsästämään avainrenkaita, sillä ne ovat tempauksen seurauksena finito.

Nyt loppu kuvat, joten en viitsi rääkätä lukijaraukkoja enemmällä tekstilläkään. Yritänkin siis keksiä itselleni jotain muuta sijaistoimintaa loppumatkan ajaksi.

Keppihevosen kiinnittäminen keppiin

Nyt kun sattui tulemaan heppatilaus melkein tuosta naapurista, oli hyvä tilaisuus kuvata video-ohje hevosen keppiin kiinnittämisestä tuon blogissa jo aiemmin esiintyneen hevosen täyttövideon kaveriksi. Klippien tarkennukset ovat videossa tuttuun tapaan vähän sinne päin, kun kamerassani ei ole automaattitarkennusta ja yksin on erittäin vaikea saada ne osumaan nappiin, mutta kyllä siitä pitäisi suunnilleen selvää saada. Toivottavasti videosta on hyötyä!