26. maaliskuuta 2013

Kehityspostaus osa I - Sukkahevosista kangashevosiin

Miulta toivottiin postausta, jossa näkyisi kehitykseni vuosien varrella hevosten ja varusteiden teossa. Sain viikonloppuna viimein kaiveltua porukoiden ikivanhaa pöytäkonetta, jonka uumenista löyty niitä tarpeellisimpia kuvatuksia aivan keppihevosharrastukseni alkumetreiltä. Aloitetaanpa vaikka niistä hevosista. Tää tulee kahessa osassa ku noita heppoja oon tehny yli 200 ni kuvien läpikäymisessä on iiiiihan vaan hiiiiiukkasen hommaa. Ja pahoittelen aivan jäätävää kuvanlaatua, rajauksia ja kuvien kertakaikkista tekniikanpuutetta!! Kuolen ehkä häpeään ku julkasen tällasia hirvityskuvia. But no can do. Voitte samalla vetää omia johtopäätöksiänne miun valokuvaustaitojenki kehityksestä.

 Kuten monen muunkin, myös miun ensimmäinen keppiheppa oli laatuaan sukkaponi. Tässä näkyy Titanin alkupräinen ulkomuoto, myöhemmin se sai uudet silmät ja sieraimet. Allaolevista sukkaponeista Titan, Larissa ja Delta löytyvät tallista edelleen ja ne olivat kolme ensimmäistä keppariani. Alinna oleva kimo Cassiopeia eli Cassu kuului ensimmäisten kymmenen hevosen joukkoon ja lahjoitin sen aikanaan kaverilleni.

 




Eipä aikaakaan kun kokeilin ommella kankaasta ponin. Ensimmäisen valmistui vuonna 2004 vapaatyönä seiskaluokan käsityötunnilla. Star Dust eli Dusty oli kaksipalainen ja suuton. Ei nykymittapuun mukaan tosiaankaan mikään kedon kaunein kukkanen, mutta niihin aikoihin varsin mukiinmenevä.


Jokunen viikko Dustyn jälkeen seurasi jäätävä fiasko, muurahaiskarhua muistuttava Sirius. Taustatietona kerrottakoon, että kaakkerosta unohtuivat ompeluvaiheessa saumavarat, joten se selittänee jonkin verran pään pitkulaisuutta. Oh dear... :D Sirius oli siis toinen kangasheppani ja ensimmäinen koekappale, jolle tein myös suun.


Kolmas kangasheppa alkoki sit jo muistuttaa ihan hevosta. Kyseessä vuonistamma Luna. Ja tämä neiti oli myöskin ensimmäinen netissä julkaistu, pystyharjainen vuonohevonen.


Sitten seurasi sekalainen seurakunta enemmän tai vähemmän epämuodostuneita kakspalasia poninpalleroita, mm. welshori Gavotti, joka oli edestä katsottuna supersöpö, mutta sivulta aivan järkyttävä, muotopuoli pahkura ja suurileukainen sekä pienikaulainen mustangitamma Marsipan.

 




Näiden kaikkien alkupään kangashevosten yhdistäviä piirteitä olivat suuri koko, kaksipalaisuus, nappisilmät, täytetyt korvat ja avattu harja. Käytin siihen aikaan ompelukonetta kaiken muun paitsi suun ompelemiseen.

Zaphirin ja Zephyrin kaksipalaiset versiot, Zaphir muistutti enemmän mammuttia ku arabia.
Jonkin aikaa kestäneen kaksipalahevosputken päätteeksi kokeilin kolmipalaisen hevosen valmistamista ja welshori Firenze sai alkunsa.



Totesin, että kolmipalaisesta hevosesta saa paljon helpommin haluamansa muotoisen kuin kaksipalaisesta (vaikka sitä ei kyllä tästä punkeroponista huomaakaan), joten Firenzen jälkeen en enää ommellut kaksipalaisia ollenkaan. Siirryttyäni kolmipalaisiin, ompelin edelleen koneella ja hevosteni koko oli suuri. Firenzen jälkeen tein suomenhevosori Leimun. Sitä seuraava friisiläistamma Midnight's Moonbeam oli viimeinen koneellaompelemani hevonen ja siitä pääsemmekin seuraavaan kehitysjaksoon, jonka kokoan ensi postaukseen.





33 kommenttia:

  1. Onks ton Gavotin harja oikeesti avattu? Superkiharaa lankaa jos on XD Täl friisul on edelleen tota maailmankaikkeuden ihaninta harjalankaa.

    VastaaPoista
  2. Haha Gavotin harja ei oo. :') Eikä Firenzen. Eikä Leimun.

    VastaaPoista
  3. Oli tosi kiva lukee noist sun tekeleist, odotan innolla seuraavaa :D Kiva kuulla, ettet säkään oo aina ollu "maailman paras" :'D :)) Ei sillä et noi ois rumii tai mitään, mut kyl sä ny itekki tiiät, ettei noi nyt ihan nykyisen veroisia oo :'''D Mutta on noi kyl söppänii <3

    - Milla

    VastaaPoista
  4. Oisit vaa nähny ku selasin noita ikivanhoja kuvia, olin kuolla nauruun ja häpeään vuoron perään. :DD Aika jäätäviä tuotoksiahan nämä ensimmäiset on, mut eipä kai kukaan oo seppä syntyessään. Kehityksen eteen pitää tehdä työtä, työtä ja työtä. :)

    VastaaPoista
  5. IHANA LEIMU!!!!!! <3 :3 Oon ratsastanu Pp.Leimun Likalla, joka on Powerpollessa.:) SIIS LEIMU ON AIVAN IHANA!!!! <3 :3 Olis pitäny ostaa Leimu sillo..D: <3 Mä kadun sitä ku en ostanu sillo Leimuu..XD :( <3 - Jossu,Cleo ja Napoleon..;)

    VastaaPoista
  6. Vou vähä ihnia noi sukkaponit :3 Oot heti osannu tehä hevosista jotenkuten oikeen näkösiä ja muotosia, vaikka eivät nuo mitään muotovalioita ookkaan :D Voieii tuo Gavotti on niin hillittömän söpö, tollanen vähä raukka :3

    -N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jos tarkkoja ollaan niin valtaosalla noista on Kep Mva Fn-arvonimi (Titanilla, Larissalla, Cassulla, Lunalla, Gavotilla, Firenzellä, Leimulla ja Mistyllä, sekä Zaphirilla ja Zephyrillä tosin uudella ulkonäöllä). :'D Ei ollu ihan niin kovatasosia näyttelyitä siihen aikaan. :D

      Poista
  7. Kiva nähä miten paljon oot kehittyny :) Tästä huomaa yhen asian: Ees maailman taitavin keppareiden tekijä ei oo syntyny täydellisenä :) Mut tosi söpöjä noi kaikki on <3

    VastaaPoista
  8. Ahhh <: Haluan tuon Leimun : D Kukakohan täällä stalkkaamassa heey ? :pp

    VastaaPoista
  9. On kyllä paljon kehitystä tapahtunu näiden vuosien aikana:D Mut noi sukkaponit.. Aaww.. Niin ihania<3

    VastaaPoista
  10. Mä tunnen uhden ihan oikean hevosen joka on suokki ja sen nimi on kansssa Leimu :D

    VastaaPoista
  11. Voisitko tehä vaik jonku esittely videon (Troija tyylii) tai muutevaa räpsii kuvia tallistasi? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla ei valitettavasti oo enää tallia ku en enää kepruile IRL. >: Hepat majailee miun olohuoneennurkassa tätä nykyä koristeena. Mut jotain sellasta kyllä voisin harkita, missä näkyis kuvia entisistä talleista, jos vaan löydän jostain tiedostojen syövereistä sopivia kuvia. :)

      Poista
  12. Mikä on Suomen keppihevosfoorumi??????????

    VastaaPoista
  13. Ylitsepääsemättömän ihania ne vaan on... <3 Voi kun itse osaisi tehdä edes hiukkasen noita muistuttavia keppareita :) Pitäisi varmaan vähän harjoitella lisää :D

    VastaaPoista
  14. Kivoja ;) Toi friisiläinen on tosi hieno!♥:);)

    VastaaPoista
  15. :D Kiva postaus! Innostuinpahan itsekin selaamaan kuvia, ja löytyi vaikka millaista sukkahevosta violetista vihreään. Naurattaa, että joskus olen tehnyt niin hullunkurisia

    VastaaPoista
  16. Oooi :'D Delta on ollu aina yhtä ihana<3
    Saatan kuulostaa nyt vähän 'nipo nipo'- tyypiltä, mut tos Firenzessä pistää silmään heti toi sen fullcheek-kuolaimen paksu metallitanko (joka on jesarista):D
    Ite en käytä jesaria kuolaimiin ku vihaan sen kaa tappelua... XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eipäs oo muuten ilmastointiteippiä tossa kuolaimessa pätkääkään. :D Mutta järkky viritelmä se on kyllä ilman teippiäki. XD

      Poista
  17. Sulin tolle yhelle pörtöselld vaaleenruskeelle lopussa. ♥

    VastaaPoista
  18. Mä oon tehny keppareita 6 vuotta ja ne on edelleenkin surkeita. Sulla on jo alussa näemmä ollut joku kepparinteon lahja.

    VastaaPoista
  19. Mitä harjaa toi IHANAN Lunan etuharja on? Ja onkos Luna vielä omistuksessasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on avattua villalankaa. :) Luna ei enää ole omistuksessani.

      Poista
  20. Missäpäin maailmaa Leimu tätä nykyä majailee? Se on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimu asuu nykyään Kht Snefaldissa: http://snefald-redwarrior.blogspot.fi/ :)

      Poista
  21. Oot kyllä pikkasen kehittynyt :D mutta äläs nyt Saila itteäs mollaa noista vanhoista lapsuuden leikkikaluista jokuhan saattais maksaa suomen kuuluisimmalle keppihevosen tekiälle hänen ensimmäisestä kepparista, sehä olis omaisuuken arvonen! ^_^

    VastaaPoista
  22. Miten avaat harjan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaisin että se tekee sen silee jouhi kerralla systeemillä eli että ku lanka on niinsanotusti monessakerroksessa,nii se vaa alkaa aukasee sitä silleen jännästi.:D

      Poista
  23. Firenze on vaan niin sulonen❤❤❤❤❤❤😍

    VastaaPoista
  24. Mun eka "keppari" oli sellane keppi jonka päässä oli naru...:D

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)