27. tammikuuta 2014

Talven kysymyspostaus osa III

Keppihevosten tekemiseen liittyvät kysymykset

Kuinka kauan olet tehnyt keppareita?
- Vuodesta 2003 muistaakseni.

Oletko koskaan kyllästynyt keppihevosiin tai niiden tekoon?
- Onhan noita kyllästymisen hetkiäkin mahtunut kuluneeseen vuosikymmeneen, mutta into on aina palannut.

Tuletko koskaan lopettamaan keppareiden valmistusta? 
- Vaikea sanoa. Jos joskus vanhempana muutan ulkomaille, heppojen tekeminen luultavasti loppuu, mutta jos elää kitkutan täällä ankeassa Suomessa päivieni loppuun saakka, tulen mahdollisesti aina tekemään keppihevosia ainakin jossain mittakaavassa.

Onko sinusta mukava tehdä kepruja?
- Onhan tuo ihan mukavaa näpertelyä.

Kuinka monta kepparia ompelet vuodessa suurinpiirtein? 
- Kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen.

Montako kepparia olet tehnyt?
- Ei oo kyllä vähään aikaan tullu laskettua. Sen tiedän, että luku huitelee päälle kahdensadan.

Mitä hevosta on tähän asti ollut hankalin/kivoin tehdä?
- En koe minkään hevosen tekemisen olleen järin hankalaa. Kivoimpia ovat olleet sellaiset tilarit, joiden tilaajat ovat halunneet jotain erikoista. Esimerkiksi ihkaensimmäinen, papurikkotäpläinen hevonen, K.H Mistral. Toinen, joka tulee näin äkkiseltään mieleen on RB Never Say Never, jonka kangasta ja harjalankaa sain metsästää useamman kuukauden. Myös muutamat sellaiset tilarit, jotka on tehty oikeiden hevosten mukaan ovat olleet todella kivoja tehdä, sillä niillä on ollut suuri arvo tilaajalleen. Omia hevosiani olen myös tykännyt tehdä, sillä jokaiseen minulla on ollut suuri inspiraatio.
 
Onnistunein kepparisi?
- Erittäin vaikea kysymys, harvempi heppa kun epäonnistuu. Tilareista onnistuneimpia pidän usein sellaisia hevosia, jotka on tehty oikean hevosen mukaan ja jotka muistuttavat huomattavasti olemukseltaan esikuviaan. Esimerkiksi entinen vuokraponini Ropsu, sen omistajan toinen heppa, Fanny ja joulun alla tekemäni Hirna. Omiin hevosiini olen myös ihan perustyytyväinen, etenkin nämä uudemmat kangashepat ovat onnistuneet vastaamaan toteutukseltaan sitä mielikuvaa, mikä minulla on ollut päässäni ompelun aloittaessani.
 

Mitä kepparirotua teet mieluiten jos arabia ei lasketa?
- Puoliverisiä. Niille on helppo saada hyvä rotuleima.

Voitko tehdä joskus omaan kepparilaumaasi uuden jäsenen?
- Tulen tekemään itselleni vielä ainakin yhden hevosen. Se on jo pitkälti suunniteltuna päässäni ja sillä on myös nimi valmiina, mutta toteutuksessa voi vielä kestää parista kuukaudesta pariin vuoteen.
 

Pidästkö enemmän hevosten vai varusteiden teosta?
- En osaa sanoa. Varusteisiin saa toisaalta enemmän vaihtelua ja haastetta.

Miten opit tekemään keppareille suorat suut? Ompelemallako vaan? 
- En ole koskaan onnistunut tekemään kepparille vinoa suuta. Eli ompelemalla kai sitten vaan.

Jos joku random tulisi luoksesi ja kysyisi kepparin teko-ohjeita, mitä tekisit? 
- Sanoisin saman kun aina netissäkin, eli että valitettavasti en anna teko-ohjeita.

Tuletko koskaan myymään enää yhtään keppariasi (siis ihan omaa, ei tilaria) joulukalenterissa tai muuten vaan?
- Deltan myymistä olen joskus ajatellut, mutta vain ajatellut. Että en osaa sanoa. Noista nykyisistä kangashepoistani en ainakaan ole luopumassa.

Ompeletko kaikki keprut materiaalista riippuen samalla pistolla?
- Ompelen.

Olisiko sinulla vinkkiä miten saisin nopeammin avattua harjalankaa keprulleni?
- Itse avaan aina lanka kerrallaan, eli valitettavasti miulla ei oo tarjota oikotietä onneen.

Kenellä on sinusta onnistuneimmat suitset?
- Titan on varmaan ainoa, jolla on sellaset suitset, joissa miuta ei ärsytä mikään.

Entä päitset?
- Avalonilla. Fidelixin näyttelyriimu on myös ihan onnistunut.
 
Mikä on inhokki kankaasi?
- Karvakankaat. Ne karvahitulat on jotain aivan kamalaa ku ne sähköstyy ja niitä leijuu ympäri huonetta vielä monta päivää kankaan leikkaamisen jälkeenki. Karvakangasta on myös ärsyttävää ommella, etenkin jos se rispaantuu tai on kovin pitkäkarvaista.

Mikä on keppihevostekemissalaisuutesi?
- Sinnikäs harjoittelu, omat ideat ja mallin ottaminen oikeista hevosista.

Minkä rotusia valkopäitä olet tehnyt?
- Ei kyllä mitään muistikuvaa, oon tehny niitä sen verran monta. Ainakin suokkeja ja puoliverisiä on tullu tehtyä.

Oletko tehnyt muita joilla on samasta materiaalista harja kuin Rimillä?
- En ole.

Oletko tenhnyt suokki kepparia? Jos olet niin montako? 
- Olen ja en todellakaan tiedä määrää. Kymmeniä.

Teetkö keppareittesi loimet fleecestä? 
- En pahemmin tee loimia. Mutta nuo mitä joskus muinoin oon tehny, on pikemminki villakankaasta ja vanhoista pyyhkeistä sun muista rievuista.

Neulotko vai virkkaatko korvahuput? 
- Oon tehny kokonaista yhen korvahupun ja siihen on käytetty kumpaakin tekniikkaa.

Onko satulalaukusta kuvia? 
- Varustegalleriassa on pari kuvaa ihan alimpana.

Teetkö loimia myytäväksi?
- En tee.

Voisitko myydä kaavoja halvalla? 
- En myy kaavoja mistään hinnasta.

Tilaushevosiin liittyvät kysymykset 

Lempitilari jonka olet tehnyt (rotu)?
Hankala nimetä yhtä ainutta, mutta tuolla ylempänä onnistuneimpien heppojen listasta Fanny-tinker karvapartoineen kuuluu lemppareihin.


Tykkäätkö tehdä kepparitilauksia?
- Tykkään, on hienoa saada toteuttaa harrastajien unelmaheppoja.

Mitä tekisit jos kukaan ei enää haluasi tilata keppareita sinulta?
- Ei siinä sit varmaan auttas muu kun lopettaa tilareiden teko ja siirtyä askartelemaan omaan talliin hevosia.

Jos on tilannut täältä kepparin, saako sen kuvaa kopioida esim. tietokoneen taustakuvaksi?
- Kaikkia kuviani saa ottaa oman koneensa taustakuvaksi, mutta niiden levittäminen netissä on kiellettyä. Luvan kanssa tilaaja voi käyttää kuviani hevosen sivuilla, mutta niitä ei saa hyödyntää hevosen jälleenmyynnissä.


Onnistuuko jokainen tekemäsi tilari?
- Katson tilarin olevan onnistunut, jos se kelpaa tilaajalleen.

Onko kukaan koskaan sanonut, että ei pidä/halua tilamaansa kepparia?
- En muista, onko kukaan sanonut, ettei halua ostaa tilaamaansa kepparia, mutta sellaisia tapauksia on ollut muutamia, joiden luvat eivät vanhempien puolelta ole olleet kunnossa ja joilta en koskaan ole saanut rahoja.

Oletko koskaan halunnut pitää tekemääsi tilaria itselläsi? Mitä tekisit jos haluaisit?
- En. En kiinny tilareihin. Jos joskus kävisikin niin, että haluaisin pitää tilarin itselläni, voisin aina tehdä uuden ja samantyyppisen hepan itselleni.

Teetkö tilareita vain rahan takia?
- Suurin kannustin tilarien ompelussa on toki raha, mutta en tee tätä pelkän rahan vuoksi. Tiedän hevosteni olevan monen tytön unelma ja tulen onnelliseksi voidessani toteuttaa jonkun ihmisen unelmien keppihevosen.

Mitä teet jos et ehdi tekemään tilaria sovitussa ajassa?
- Ilmoitan tilaajalle, että hevonen viivästyy ja kerron viivästymisen syyn.

Aijotko pariin vuoteen lopettaa tilarien tekemistä?
- Luultavasti en.

Teetkö tilareitten suitset keinonahasta?
- Aidosta nahasta. En kokemusteni perusteella luota keinonahkaan enää tippaakaan.

Minkä ikäisenä aloitit tekemään tilareita, paljonko ne maksoivat ja onko ekoista tilareista kuvia? 
- Muistelisin, että oon ollu 16 vuotta tehdessäni ensimmäisen tilarini. Vuosi oli 2007. Ensimmäiset tilarini maksoivat 25€. Alla muutama kuva.



Paljonko tilarit maksaa (yleeisesti)? 
- Hinnastoni löytyy Iisan tallin sivuilta.


Miksi tilaukset maksaa noin paljon?
- Siksi, että työlläni on arvo ja hevoseni ovat sataprosenttista käsityötä. Tilareiden hinnat koostuvat materiaaleista ja käyttämistäni työtunneista. Olen käsityöalan koulutuksen saanut ammattilainen ja olen määritellyt oman tuntitaksani sen mukaan, millaista tuntipalkkaa alallani yleisesti maksetaan.

 Materiaaleihin liittyvät kysymykset


Tykkäätkö ostaa kangasta ja muita tarvikkeita keppariin?
- Rakastan koluta erilaisia käsityöliikkeitä ja ostaa keppihevostarvikkeita.

Kuinka paljon rahaa kulutat yleensä kankaiden ostamiseen?
- Riippuu ihan siitä, minkä verran kankaita tarvitsee ostaa. Tässä kuussa rahaa on mennyt huimasti, sillä halusin hankkia erikoiskankaita tilausvalikoimaani, mutta yleensä kankaidenosteluni on vain varaston ylläpitämistä, eli ostan esimerkiksi fleeceä, kun jokin väri alkaa olla lopussa. Mitään tarkkoja summia en osaa sanoa.

Käytkö paljon kaupoissa ostamassa keppareille tarvikkeita?
- Ostan juttuja keppareita ajatellen huomattavasti enemmän kuin itseäni ajatellen. Miun aivot prosessoi jokaisessa kaupassa kaikkea siltä kantilta, voisiko jotain näkemääni hyödyntää keppihevosissa tai niiden varusteissa. Hamstraan kaikkea, josta voi olla hyötyä tulevaisuudessa.

Mikä on lempi kankaasi jos velboaa ei lasketa?
- Fleece, se on niin mukavaa ommella, käyttäytyy kiltisti ja tummennokset saa häivyttymään siinä siististi.

Mistä langasta teet harjan mieluiten? Tai lanka jota on mielestäsi helppo käsitellä?
- Rose mohair, se menee ihanan helposti kankaasta läpi.

Lempi lankasi?
- Novitan Tango (esim. Aminehin harja), sitä vain ei enää valmisteta.

Oletko sitä mieltä, että harjoittelemalla oppii vai synnytäänkö lahjakkaaksi esim. keppihevosten ja varusteiden teossa?
- Olen ehdottomasti sitä mieltä, että harjoittelemalla oppii. Lahjakkuus käsitöissä on toki myös osin synnynnäistä, mutta sanoisin silti, että jokainen voi oppia harjoittelemalla. Lahjakkaan tarvitsee vain harjoitella hieman vähemmän kuin vähemmän lahjakkaan.

Olisiko mahdollista saada Avalonin väristä kangasta tilareihin vai myydäänkö sitä enään?
- Kyseistä kangasta en ole nähnyt enää missään, mutta kullansävyistä microvelboaa, joka on aika lähellä Avalonin väriä, on nyt tilausvalikoimassa.

Miltä paikkakunnalta ja mistä olet ostanut Fidelixin kankaan?
- Lappeenrannan Eurokankaasta vuonna 2008.

Kuinka monta kaavaa sinulla on? 
- Tällä hetkellä aktiivisessa käytössä olevia taitaa olla kymmenisen.


Onko Fidelix ja Tempore samaa kangasta?
- Ovat.


Mistä ostat nahkan?
- Kangaskaupoista ja toisinaan löydän kirpputoreilta.

8 kommenttia:

  1. En oo ihan varma mutta saako sitä novitan vanhaa tangolankaa tilattua enää mistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ainakaan missään nähny ku se on poistunu myynnistä jo useita vuosia sitte. :)

      Poista
  2. Miten olet tehnyt ne tummennukset kepparin silmiin ja turpaan?

    VastaaPoista
  3. ET kuule Saila myy Deltaa! >:) Se on sit varattu mulle!!

    VastaaPoista
  4. Oon varmaa maailman onnellisin, mun isovanhemmat oli yhessä kolunnu niitte vinttiä koska ties et haluun kepparintekojuttuja synttärilahjaks, ja ne oli löytäny yhestä laatikosta 3 kerää Novitan Tangoa <3 Hihii, ei oikee raaskis käyttää :D

    VastaaPoista
  5. Millä materiaalilla teet tummennukset?

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)