31. lokakuuta 2014

Marraskuun tilausmenettely ja joululahjatilaukset / ARVONTA SUORITETTU - TILAUSJONO TÄYNNÄ

 
Marraskuun alkupuolella on mitä luultavimmin tämän vuoden ainoa mahdollisuus tilata joululahjaksi heppa. En kuitenkaan valitettavasti pysty ottamaan viittä tilausta enempää, sillä tiedossa on taas muutama laaja tentti, joten paikat tilausjonoon täytetään arvonnan kautta. Näin jokaisella on tasapuolinen mahdollisuus päästä tilaamaan.

Marraskuussa tilatut hevoset eivät välttämättä valmistu vielä marraskuun aikana, mutta ne ehtivät hyvissä ajoin ennen jouluaattoa perille. Jos käy niin, että ehdinkin saada kaikki ajoissa valmiiksi, saatan ottaa vielä joulukuun alussa jokusen tilauksen samanlaisella arvontaperiaatteella, mutta luvata en uskalla, sillä opiskelu vie tällä hetkellä todella paljon aikaa.

Jos siis olet halukas tilaamaan marraskuussa kepparin, voit ilmoittautua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi. En julkaise kommentteja, joten sähköpostiosoitteet eivät tule näkyviin muille kuin minulle. Jos et jostain syystä pysty kommentoimaan blogiin, voit jättää osallistumisesi myös tallin vieraskirjaan (näitäkään viestejä ei julkaista).

Tilausheppojen hinnasto ja myyntiehdot löytyvät tallin sivuilta. Osallistumisaikaa on tämän viikonlopun ajan, eli sunnuntai-iltaan 2.11. klo. 18 asti. Suoritan arvonnan puolueettomalla arvontakoneelle ja olen sähköpostitse yhdeydessä niihin, joita arpaonni suosii.

ARVONTAAN EI VOI ENÄÄ OSALLISTUA. TILAUSJONOPAIKAN VOITTANEILLE ON LÄHETETTY SÄHKÖPOSTIA.

13 kommenttia:

  1. Varo, etten tule varastamaan yöllä Spirittiä ja Avalonia! ♥ x)

    VastaaPoista
  2. Tähän vaan kommenttina sähköpostiosoite, niin olet mukana tilausjonopaikan arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  3. Sun kaikki hepat on niiiin ihania! ♥

    VastaaPoista
  4. Kuuntelen täällä joululauluja ja fiilistelen:) Ootan et millo iisantallin joulukalenterin eka luukku ilmestyy:)


    T: Joulu fiilisteliä Helsky

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua :D Sitä ollaan jo aikasin joulufiiliksissä!

      Poista
  5. Haluisin niiiiiin kovasti tialata sinulta tilarin:3

    VastaaPoista
  6. Onko paikat arvottu?

    VastaaPoista
  7. Moi! Voisko (pelkästään) satulalaukun tilata?

    VastaaPoista
  8. Teetkö nuo tonttu-lakit itse? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kyseiset lakit eivät ole itsetehtyjä mutta on miulla yks sellanenki tonttulakki, minkä oon tehny ite. :)

      Poista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)