19. tammikuuta 2015

Helmikuun tilausjonopaikkojen arvonta / ARVONTA OHI

ARVONTA ON OHI ELI TÄMÄN KUUN ARVONTAAN EI VOI ENÄÄ OSALLISTUA!
Kolmelle onnekkaimmalle on lähetetty sähköpostia. Seuraava arvonta järjestetään lähempänä maaliskuuta.

Nyt olisi jälleen paikkoja jaossa tilausjonoon. Pystyn valitettavasti ottamaan vain kolme tilausta helmikuulle, sillä minulla on järkyttävä määrä tenttejä kyseisen kuukauden aikana.

Voit osallistua helmikuun tilausjonopaikan arvontaan kommentoimalla sähköpostiosoitteesi tämän postauksen alle (kommentteja ei julkaista siltä varalta, että joukossa on synttäriyllätystilauksia). Mainitse myös lyhyesti, minkälaisen setin olet ajatellut tilata, esim. hevonen, luksusmeksikolaiset ja perusriimu (tämän ei tarvitse olla vielä lopullinen päätös, kunhan vain saan pientä osviittaa tulevan työn määrästä).

HUOM! Tutustuthan ennen osallistumista huolellisesti TILAUSSIVUUN JA MYYNTIEHTOIHIN!
 
Osallistumisaikaa on tämä viikko eli sunnuntaihin 25.1. klo. 21 asti, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja olen sähköpostitse yhteydessä jonopaikan saaneisiin.

Vain yksi hevonen per tilaaja.

23 kommenttia:

  1. Oletko jo tutustunut 9.2. voimaan astuviin uusiin postitus sääntöihin? Mitä mieltä olet niistä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ollu moisesta kuullukkaan, mutta kävin kuikuilemassa postin sivuja. Pitää vissiin hamstrata noita postimerkkejä nyt hirvee läjä ku saa vielä vanhalla hinnalla.

      Poista
  2. Mietinpä tässä vaan että paljonko maksaisi vapaatkädet-tilari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon saavani tilausheppaan edes suuntaa-anatavan ohjeistuksen. Tilaussivuilta löytyy hinnasto, josta voi vähän katsella noita hintoja ja jos välttämättä haluaa antaa ihan vapaat kädet, niin tilauksessa olisi itse hyvä määritellä hintahaarukka. :)

      Poista
  3. Jos nimittäin sattuisin saamaan paikan niin tulisi itselle synttärilahjaksi itelle ja haluisin osittain yllätyksenä. Voisiko sellainen toimia että annan esim. kolme hevosrotua, kangasta ja harjalankaa ja niistä ottaisit aina yhden?

    VastaaPoista
  4. Teetkö yhdelläturparemmillä olevia suitsia?

    VastaaPoista
  5. Heips, olisin todella kiitollinen jos vastaat. Eli pystyisitkö selittää miten teit sen valkoisen korvahupun? Näytti hienolta ja olen etsinyt omalle ihan oikealle ponilleni jotain ohjetta jolla tekisin hupun.. ei tunnu ohjeita löytyvän mistään. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettvasti anna teko-ohjeita. >: Sen verran voin kuitenkin sanoa, että huppu on virkattu ja sen korvaosat on neulottu. Oikealle ponille kannattanee ihan suosiolla ostaa huppu heppatarvikeliikkeestä. :)

      Poista
  6. Tiedätkö, milloin tämän tulee seuraava arvonta? Katsos, silloin voisin tilata mutta nyt ei ole rahaa

    VastaaPoista
  7. Tuliko tää tarujaponit-säpön kommentti perille ku kännystä lähetin? Ei oo synttäriyllätys, tiien jo, poni tulee mulle lahjaksi :D Voitko muute ite valita sopivimman sävyn harjaan kunhan annan vaan sen lankalaadun (mohair tms.)? Jos poni on irl-kopio ni teetko oman kaavan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli perille. :) Voin valita ja riippuu hevosen rodusta/ulkonöstä, piirränkö uuden kaavan. :)

      Poista
  8. Olisiko joskus taas mahdollista tehdä varuste arvonta<3?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvontoja ei tule vähään aikaan olemaan tiedossa, sen verran monta arvontaa järjestin joulukalenterin aikana. :)

      Poista
  9. Tuliko miun viesti perille? :) kirjoitin nimeksi Silja,(niinkuin tässäkin viestissä) ja kirjoitin viestiin hevonen, luksusmeksikot, martingaali.

    VastaaPoista
  10. Oon varmaan tyhmä ku kysyn :') mut mikä on martingaali?!

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)