12. huhtikuuta 2015

SM-raportti

Miunhan pitäis nyt lukee kauheella tohinalla seuraavaan tenttiin, mutta koska olen ahkera ja tunnollinen opiskelija, teen kaikkea muuta, joten samapa se on kirjotella tämäkin pois alta ku tapahtumat on vielä tuoreessa muistissa.

Sain tehtyä oikeastaan kaikki järjestelyt jo hyvissä ajoin ennen viimeistä iltaa, joten perjantaina kävin vaan yliopistolla tekemässä tentin, tulostamassa IST:n myyntipiste-plakaatin ja otin loppupäivän chillisti. Miun oli tarkotus mennä hyvissä ajoin nukkumaan, sillä lauantaiaamuna herätys oli puoli kuusi, mutta päätin mennä vielä siinä iltasella pikkusiskoni luo, jossa kokoonnuttiin pienellä porukalla syömään, kun kerran joutoaikaa oli. Mutta kuinkas kävikään, ilta vähän venähti ja hupsistakeikkaa olinki vasta kahen maissa yöllä kotona. Jotenki niin perus... Pakkailin siinä yöllä sitte kamat kasaan ja ehin nukkua peräti kaks tuntia ennenku herätyskello jo vinku että junalle pitäs nousta. Voi kooma.

Haahuilin aika tokkuraisena junalle ja Tikkurilasta seuraani liittyi vähintäänki yhtä zombien lailla vaeltava Kura, jolla ei ollu nukuttuja tunteja edelliseltä yöltä kasassa yhtään sen enempää. Pendolino kiidätti meiät Tampereelle nopeasti ja kiiruhdimme noutamaan aamupalaa aseman Siwasta ennen kuin matkasimme bussilla messukeskukselle.

Siellä olikin jo täysi hälinä päällä ja varsin kunnioitettava jono ilmoittautumispisteen edessä. Aikamme jonotettuamme pääsimme vihdoin järjestelemään myyntipöytäämme, jonka edusta oli sekin aivan täyteenammuttu. Kun julistimme pöydän avatuksi, kaikki hevoset menivät alle viidessä minuutissa, phuhhuh. Pahoitteluni kaikille, joille ei riittänyt heppaa! Ens vuonna yritän tehä huomattavasti isomman satsin hevosia, kun valmistelut ehtii toivottavasti alottaa hiukkasen aiemmin ku kaks viikkoa ennen kisoja.

Loppupäivä kuluki sitte siinä myyntipisteellä hengaillessa, vanhojen tuttujen sekä uusien tuttavuuksien kanssa rupatellessa. Sen verran oli pöydän luona populaa, etten pahemmin ehtiny kiertelemään messualuetta tai seuraamaan itse kisoja. Kiitos kaikille, jotka tuli moikkaamaan ja juttelemaan, oli tosi hauska saada kasvot nettinickeille, aivan huippua porukkaa! Ja voi että oli piristävää nähä taas kaikkia vanhoja tuttuja. ♥ Ihania tällaset tapahtumat, jotka kerää yhteen ison määrän harrastajia. Lauantai muistutti taas, miten paljon tää harrastus onkaan antanu miulle aihetta olla kiitollinen. Tiivistetysti voin vaan todeta, että ehkä tämän vuoden mahtavin päivä, suupielet vetää vieläki hymyyn pelkästä ajatuksesta! Tuhannet kiitokset kaikille!
En ehtiny ite ottaa kuvia yhtään mistään, mutta jotta tää postaus ei jäis täysin kuvattomaks ni Jolie ystävällisesti lahjotti vähän materiaalia miun käyttöön. Oon jotenki ihan liikuttunu ku estemestaruuden voittajalla oli ratsuna miun vanha sukkaponi, Andromeda. Niin ihanaa että otus on päässy aktiiviseen kotiin! Onnittelut voittajalle, hieno suoritus!
Olis ollu kauheen kiva jäädä iltaan asti, mutta lähdettiin jo kolmen junalla Kuran kanssa takas Helsinkiin päin. Illemmalla sain kuitenki vielä iloiseksi yllätyksekseni Jennyltä tiedon, että hänelle tilauksena tekemäni tinkerturilas, Paladin, nappasi näyttelyistä ykkössijan niin luokassaan kuin BIS-kehässä. Hurjasti onnea myös Jennylle ja Paladinille! 

Hauskaa oli! Saila kiittää ja kuittaa. 

72 kommenttia:

  1. Milloin otat uudestaan tilauksia? Ja hyvin tuo hyppääminen sujuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukokuulle otan seuraavat tilaukset ja arvontatopicia pistän pystyyn, kunhan pääsen tän kuun tenteistä eroon. :)

      Poista
    2. Entä jos arpaonni ei suosi koskaan en oo osallistumassa ens kuun arvontaan kun ei oo rahaa :)

      Poista
  2. Kaikkien Saila-fanien toive on toteutunut! :D

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus, ite pitää päästä ensvuonna, ootko ite tulossa ensvuonna? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti oon, en jättäs välistä mistään hinnasta! :D

      Poista
  4. Tuo ratsastus ois pitäny nähä livenä ! Hyvin menit ! :) Ja siun hepat meni siis super nopeesti :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähä saaks joku miut yllytettyy taas ens vuonna... :D

      Poista
    2. Jos ens vuonna pääsen laitan siut hyppää Ressun tai Bellen kanssa :D

      Poista
    3. Sitä odotellessa... :D

      Poista
  5. Hyvä saila hyvä! taputtaa käsiään. :D

    VastaaPoista
  6. Minä ostin sen american baskhirl (?) curlyn ja kamuni mustan arabin. :3 Mikä myyntipolleista meni ensimmäisenä? Mun hepan nimi on Sunset Shimmer eli Sunset ja kamun Brownie Star ox eli Brownie. Ne ovat meidän suosikkejamme ja mahdottoman upeita ja ihania! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se olit sinä! :D Ihanaa, että hepat ovat mieluisia! :) Nyt en kyllä yhtään muista, että mikä niistä meni ekana ku kaikki vietiin käytännössä samalla kertaa käsistä. Oliskohan eka heppa voinu olla se punaruunikko? Ei muistikuvaa. Toka oli harmaa arabi.

      Poista
  7. Eikä, ihanaa et laitoit ton hyppyvideon tänne kun en livenä sitä ehtiny näkemään :D Harmi kun lähit niin aikasin, oltais kht Mekkalan kanssa haluttu tulla jutskaamaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oli kyllä sellasta räpeltämistä tuo hyppääminen että ihan hyvä vaan ettei kovin moni ollu paikan päällä sitä todistamassa. :'D Miutaki harmittaa ku olin ottanu nii aikasen paluulipun junaan, oisin kauheesti halunnu nähä teiät!

      Poista
  8. Hyvinhän toi hyppääminen vielä sujuu :-) hei ostin siulta sen oranssista sambasta tehdyn heposen. Oisko sulla sille rotuntai nimi ehotuksii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimiehdotuksia ei valitettavasti oo, mutta rotu olis varmaanki joki siro, mahdollisesti arabi tai arabiristeytys tai sit joku welsh tai ratsuponi. :)

      Poista
    2. Aattelin ite roduksi joko haflingeria, quarabia tai arabi haflinger risteytysponia. Mikä noist ois paras? Vai joku muu?

      Poista
    3. Quarab tai haflinger x quarab vois olla ihan osuvia. :)

      Poista
  9. Ohhoh.. miten hyppäätkin nuin hyvin :D !! Itse en pääsisi kuin ihan matalasta.. köh köh.. Ei sillä että olisin hyppinyt pitkään aikaan... Harmittaa kamalasti, kun SM-kisat olivat nyt kamalan kaukana. olisin halunnut päästä juttelemaan sulle :( Ehkä vielä joskus ;) ken tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo video on kuvattu aika anteeksiantavasta kuvakulmasta... :'D Miun tyyli oli aivan järkky noilla kahella korkeemmalla esteellä ku vuosiin en oo kepparin kanssa hypelly. Jospa pääsisit vaikka ens vuoden kisoihin Helsinkiin? :) Helsinkiin on ainaki hyvät kulkuyhteydet melkein joka puolelta.

      Poista
    2. No ei edes ollut.. :D jaa a.. saas nähdä en usko, että pääsen sinnekkään :/ olisipa kisat vielä lahdessa niin kuin aikaisemmin :) " en tosin koskaan kerinnyt ilmottautua" :D

      Poista
  10. Hitsi en nähny ku hyppäsit :D Hyvinhän se vielä menee :)!! Mää tulin kysyy sulta nimmaria siihen mun hepan, Kapseen keppiin :D Miltä tuntui hyppääminen pitkästä aikaa :D? Ja muuten, tiedän ja tavallaan tunnen sen henkilön jolla Andromeda on, se on instagramin @teetmii 'llä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin hauskaahan tuo oli, tosin kahen tunnin yöunilla kaikki tuntu tavallista hilpeemmältä... :DD Juu, joku itseasiassa ilmottiki miulle jo instassa kyseisen henkilön tunnuksen mut kiitokset siullekki tiedosta! :)

      Poista
    2. Se olin itseasiassa minä joka ilmoitti :Dd ilmoitin viel sit blogiinki :D

      Poista
    3. I see! Siispä kaikki kiitos ja kunnia siulle! ^^D

      Poista
  11. Jotenki hauskaa nähdä 24 vuotias Saila hyppäämässä 60 senttisiä esteitä 😂 No mut hyvin meet! Oisit voinu esteluokkaanki osallistua temporella :D

    VastaaPoista
  12. Voi vitsi, missasin ton sun hyppytuokion! Oisin halunnu nähdä :D Itse tuomaroin suurimman osan esteluokista kisoissa. Oisin halunnu tulla juttelemaan, mutta ku en keksiny mitään mitä oisin voinu sanoa, muuta kuin "Moi Saila" joten se sit jäi :D Tosi nättejä hevosia olit kyllä myyntiin tehnyt, niitä kävinkin siinä ihailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittäkäämme Jolieta, että siitä on näin jälkikäteen videomateriaalia... :D Haha, tiedän tunteen, miulla on itelläni aina sama ongelma! Mut ehkäpä me vielä törmäillään joissain kisoissa! :)

      Poista
  13. puomi-tyttö, jos luet tän oon pahoillani kun en uskonut et Saila oikeesti hyppi. <-- Juuri se tyyppi joka nosteli tota rimaa. Ja hyvin hypätty Saila! Sä voisit osallistua SM-kisoihin ensi vuonna!!!

    VastaaPoista
  14. Hei, tuolta tilarivalikoiman kankaista ei sattunut löytymään sopivaa, niin jos joskus sattuisin saamaan jonosta paikan, niin olisiko mahdollista lähettää itse kangas, josta hevonen tehtäisiin? Tietty itse maksasin postikulut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla on ollu periaatteena, että teen hepat vain omista kankaistani. Tilausvalikoimaan saattaa tulla täydennystä ennen toukokuuta. :)

      Poista
    2. Jaa Sailalla hamsterointireissu mielessä :D

      Poista
    3. Mitä, minullako? :DDD

      Poista
  15. Tyylillä mennään;) Harmi kun en nähny livenä... Pitäis varmaan yrittää kans hommata ens vuonna myyntipöytä, jos nyt jaksaa tehdä tarpeeks myytävää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän on koko vuosi aikaa askarrella myytävää! ;D

      Poista
  16. Haha! :D Mahtavaa Saila että hyppäsit hepan selkään... Yllytyshullu, ite en nuin pitkän tauon jälkeen lähtis hyppimään kaikkien silmien eteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitin ja Jolien epäuskonen ilme ku suostuin, oli tämän suorituksen arvonen. :D

      Poista
  17. Hienoja hyppyjä, minä ite tiputtaisin jo matalimman puomin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme että pääsin tosta 80 sentistä edes yli, aika tuskasta oli. :'D

      Poista
  18. Järkytyin, kun ensi kerran näin tämän postauksen eilen (en sitten todellakaan ollut välttelemässä läksyjen tekoa). Sinulla kun on yleensä harmillinen tapa jättää kaikki parhaat kohdat pois, keppiporot sun muut yhtä hyvät jutut! Kiva kuitenkin, että Saila tällä kertaa paljasti todellisen olemuksensa!

    Vai että yllytyshullu! Minusta tuntuu, että tässä oli kyse vain Jenny-raukan järkyttämisestä ja että oikein nautit hypätessäsi pitkästä aikaa, kun Jenny oli ensin pitänyt Kitille ja Jolielle saarnat siitä, ettei Saila-raukkaa saa kiusata. Joka tapauksessa hyppäsit hyvin! Kiitos ponieni liikuttamisesta (ja korvalääkärinä toimimisesta)!

    Ja siinä olet kyllä oikeassa, että päivä oli ihanin ikinä! Harmi vain, etten kaiken tohinan keskellä pystynyt höpötellä kanssasi tämän enempää. Kiitos kuitenkin haastattelusta ja siitä ajasta, jonka ehdimme viettää yhdessä! Ja mahtavaa, että sain napattua sen arabin! Odotan heposta innolla kotiin.

    Kiitos vielä Paladinista, onnistuit tekemään siitä todella upean! Oli huikea tunne seistä sen kanssa BIS-kehässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mwahaha, joo siis tietystihän hyppelyideni syvin tarkoitus oli vain järkyttää Jenny-raukkaa. Arvasin että oot ollu ihan kauhuissas ku ne kaks muuta on ilmottanu aikeistaan. :D Höpötellään sitte lisää arabin hakemisen merkeissä! Ja olepa hyvä, oli mahtavaa kuulla, että otus sijoittui BIS I:ksi!

      Poista
  19. Miten erottaa aidon- ja tekonahkan :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheen vaikaa vastata vaikka tekonahka ja aito nahka on olemukseltaan ku yö ja päivä. :D Aidon nahan toinenkin puoli on sellanen nukkanen/nahkanen, tekonahassa toinen puoli on usein eri värinen ja tavallaan kankaisen tyyppinen. Käy kangaskaupassa hipelöimässä muutamaa tekonahkaa ni hoksannet eron. :)

      Poista
  20. Hihii, miulla on samanlaiset kengät kun siulla! Mut hyppäät ihan sikahyvin! Ehkä ens vuonna uskaltaisin tulla moikkaamaankin kun tänä vuonna ei rohkeus riittäny... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi ku noi alkaa olemaan jo ihan puhkikulutetut ku ne on ollu käytössä päälle viis vuotta, haluisin toiset samanlaiset! Tule ihmeessä, en mie pure! :D

      Poista
  21. Voi että nyt kyllä harmitaa kun en päässy ite sm-kisoihin, mutta ens vuonna tuun vaikka pakolla! :,D ja kiva nähä sutkin viä hyppiis :D

    VastaaPoista
  22. Kiva postaus ja aivan paras tuo video:D Harmi ku ei ite päässy paikalle kattelemaan mutta ehkä ensi vuonna!

    VastaaPoista
  23. Hei mitäs tää ny on :D miks mä en huomannu et Saila oli hyppäämäs, oisin laittanu sut ton mun Allin selkään (kävin sitä esitteleenki sulle, reppana voikko trakehnertamma jolla jännä piirto ja herasilmä, sun tekemä vuosmallia 2012-13)
    Noh mut ainaski on video :D
    Btw oot livenäki superkiva
    P.s. onko Kuralla blogia tms? Ihastuin sen loimiin enkä itse ehtinyt ostaa :(

    - Kia / instassa @tammatallipauke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, ihan hyvä vaan ettei sitä räpellystä ollu todistamassa ku muutama henkilö paikan päällä. :'D Kuralla ei valitettavasti oo blogia eikä käsittääkseni tällä hetkellä sivujakaan, mutta Suomen keppihevosfoorumilta hänet tavoittaa, pyörii sielläki nickillä Kura. :) Niin ja Allille rapsutukset! ^^,

      Poista
  24. Mä katoin sua kun sä hypit siellä noita esteitä. Oli semmonen harmaa heppa jol oli piirto. Olisin muuten tullu hyppiin noita samoja esteitä mut oli vähän liian korkeita. Kävin siellä sunnuntainakin ja osallistuin 50 cm estekisaan. Nimet oli Maria hevosella Rosanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä estettä sai pyytää matalammaksi. :) Toivottavasti siulla meni se 50 cm estekisa hyvin! :)

      Poista
  25. voiko sulta tilata lahjahepan, joka menis synttärilahjaks? ja miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilausjonoon pääsee arvonnan kautta, kaikki tarvittava tieto tilaushepoista ja niiden tilaamisesta löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html :)

      Poista
  26. nyt sitä harmittaa kun ei sm-kisoihin päässy ois ollu mahollisuus nähän jopa Saila hyppimässä livenä :,D ehkä sit ens vuon.. teetko sillon enemmän keppareit myyntii :p?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, maybe next year! ;D Yritän ainaki kovasti tehä enemmän heppoja myyntiin!

      Poista
  27. Voisinko ottaa nyt jonkun tilauksen mutta aika halvalla hinnalla mieluiten... ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti ota tällä hetkellä tilauksia vastaan. Seuraavat paikat tilausjonoon täytetään arvonnan kautta ja arvontapostaus on tulossa huomenissa. :) Hinnasto löytyy tallin sivuilta ja siitä ei valitettavasti ole mahdollista tinkiä.

      Poista
  28. Andromeda on tosi ihana :3 Se voitti myös sunnuntaina 70cm luokan, ite olin kuvaamassa siellä. Hienosti meni, oli ihan kauhean mukavaa saada tuollaista "harvinaista herkkua" eli ratsastusvideota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aikamoinen tykkiratsukko Andromeda omistajineen. :D

      Poista
  29. Hienostihan sä hyppäsit! Harmi kun en itse tänävuonna päässy... Toivottavasti pääsisin paikalle sitten ensivuonna. Tiedätkö mitä kaikkea aijot ensivuoden SM kisoihin tehdä hevosten lisäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että ens vuonna pääsisit! :) Taidan pitäytyä lähinnä hevosten tekemisessä ensi vuonna. :)

      Poista
    2. Mua harmittaa todella paljon, kun et tullut sunnuntaina! Olisin halunnut hepan.. No ehkä ens vuonna sitte. (ne kaikki kumminkin menee jossain 5 minuutissa ja vanhemmat ei anna ostaa "kun on liian kallista") Okei, jos kesällä rahat on koossa ja jos on arpaonnea saan kepparin sulta! Mulla on yksi poni jo sulta, kimo arabi tamma Cindy. :)

      Poista
    3. Ei miulla olis enää sunnuntaille riittäny myytävää ku kaikki meni jo lauantaina hetkessä. >: Mut toivotan hyvää arpaonnea sit jos asia on joskus ajankohtanen! :)

      Poista
  30. Hyhää työtä, Saila! Mä kävin moikkaamassa, olin ihan viimeisiä nimmarin pyytelijöitä. Tää ny tuli vähän myöhässä muttah, njääh! Kuitenkin ihan kivoja hyppyjä, kun on jo niin kauan aikaa ku hyppäsin viimeks :"D T: kaikinpuolin myöhästyjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit moikkaamassa! ^^D Ja ainahan se on parempi myöhään ku ei millonkaan! :D

      Poista
  31. Hyvä Saila! Hyvin sä hyppäät! :D

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)