23. huhtikuuta 2016

SM-myynti-info

Nyt kyllä hieman venähti tämän postauksen kirjottaminen ku on ollu aivan uskomattoman kamala kiire. Mut parempi myöhään kun ei millonkaan!

Eli! Olen huomenna menossa kisapaikalle noin kymmeneksi järjestelemään minun ja assistenttini Kuran (löytyy instagramista @kuratakit) myyntipöytää. Minulta tulee myyntiin hevosia ja Kuralta loimia, sekä jotain muita varusteita.

Myyntipöytä aukeaa klo. 10:30, eli silloin kun ovet aukeavat kilpailijoille ja yleisölle, jos olemme saaneet pöydän siihen mennessä laitettua valmiiksi. Jos pöytä ei ole vielä silloin valmis, se aukeaa heti, kun saamme sen valmiiksi.

Ennalta varatut hevoset tulee lunastaa klo. 12 mennessä. Jos varaaja ei ole siihen mennessä hakenut hevosta, hevonen tulee pöydälle myyntiin ja myydään ensimmäiselle halukkaalle. Jos hevonen on jo etukäteen maksettu, sen voi lunastaa kisojen loppuun mennessä.

Jonotathan vuoroasi asioidessasi pöydällämme. Viime vuosi oli järkyttävä kaaos, en toivois samanlaisen toistuvan.

Pöytäämme saa kuvata, minua saa kuvata, Kuralta pitää kysyä lupa, jos hänet haluaa kuviin. Tulkaa ihmeessä moikkaamaan tai juttelemaan! :) Pidän myös yhtenä kisojen ohjelmanumerona varustetyöpajan, jossa minulle saa esittää varusteiden tekoa koskevia kysymyksiä.

Alla vielä vapaana olevia hevosia, jotka ovat huomenna tulossa pöydälle myyntiin. Myyn hevoset täytteineen, ilman keppiä.

Jees, siinä kai se oli, kysykää kommenteissa, jos unohdin jotain tärkeää. Nähdään huomisissa kisoissa! :)

English: This post is just information about the Finnish Hobbyhorse Championships in Helsinki tomorrow. I'm selling horses there and having a workshop.


23 kommenttia:

  1. Oijoi miun aasi sai näköjään kaksois olion :D Onpas mahtavaa mutta aivan ihania hevosia ! Nähdään sitten Sunnuntaina innolla odotan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä otuksella on tummempi harja. :) Mutta jeps, huomiseen! Mieki jo innolla odotan! :D

      Poista
  2. Vaellustalli Freedom23 huhtikuuta, 2016

    Mitä kangasta tuo vuonis mahtaa olla? :)
    Ja ihania hepoja(+aasi :D) harmi kun en itse pääse SM kisoihin:(

    VastaaPoista
  3. Moikka, sainko varattua vuoniksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mie vastailin sähköpostiin! Toivottavasti ehit nähä tän ennen kisoja. :)

      Poista
  4. Viime vuoden Sm-kaaos oli kyllä jännä. Oltiin kaverin kanssa siinä vapaalla myyntipöydällä mihin sitten tulitte vaan chillailemassa ja sitten kuuluu vaan huuto "Saila tulee". Ja kaikki ryntää meidän päälle ja tönii alta pois. Poistuttiin sitten suosiolta paikalta, ettei meitä olis raadeltu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei hyvää päivää sitä touhua, hyvä ettei kyynärpäätaktiikalla ihmiset runnonu toisiaan siinä pöydän edessä. Toivottavasti tänä vuonna ei oo ihan yhtä paha kaaos!

      Poista
  5. Onko sun tekemät kepparit jo ostettu siis kaikki koska en itse päässyt SM kisoihin en ehtinyt ostaa lippua sinne :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki meni. Harmi ettet päässyt kisoihin! >:

      Poista
  6. Kiitos vielä kerran! 💗 aasi sai Nimekseen Ernu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! :) Ernulle terkut! ^^

      Poista
    2. Jäi kyllä kans tosi mahtava fiilis liima sormista😂 Ja siitä ylävitosesta oli kyllä mahtava nähdä !

      Poista
  7. Pystäri pilkkuponi nimettiin Pilkkuponiksi (IST Füstenball), motivaation ja hullun automatkan myötä :D Kiitos siis tästä, poni on miellyttänyt kovasti!
    Corey, @kht_rajavalkea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, huippua! :D Kiitos itsellesi, ihanaa että sillekin löyty kisoista koti! :)

      Poista
  8. Milloin otat tilaushevosia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun miun käsi on taas ompelukunnossa, joskus toukokuun puolella toivottavasti.

      Poista
  9. Tosi kivan näköisiä hevosia, erityisesti aasi suloinen! :)

    VastaaPoista
  10. <3 Vuonis ja aasi varusteineen olivat häikäiseviä ilmestyksiä! :3 Ensi vuonna sitten varaan lipun ajoissa ja nappaan rahaa mukaan....

    VastaaPoista
  11. Milloinka ne kisat on⁉️⁉️⁉️ Kun taas kerran unohtanut selvittää asiaa

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)