19. elokuuta 2016

Inspiraatiotilaus syyskuulle / OSALLISTUMISAIKA ON PÄÄTTYNYT

Osallistumisaika on päättynyt, olen laittanut sähköpostia niille, joiden tilauksen toteutan.
Kuten tuossa edellisen postauksen vlogissa höpöttelin, miulla on taas vaihteeks muutto edessä ja sen takia puolet syyskuusta on melkosta härdelliä. En ehkä viiti ottaa siihen kuun alkuun kaiken päälle sitä tavanomaista tilauskatrasta tuomaan lisästressiä ku en ees tiiä, kauanko miulla on kankaat ja muut tykötarpeet vanhassa kämpässä saatavilla. Siksipä oiski hauska kokeilla tähän väliin vähän jotain uutta!

Eli homman nimi on inspiraatiotilaus. Tästä päivästä sunnuntaihin 28.8. klo. 12 asti kuka tahansa saa osallistua tilauspaikan tavoitteluun riippumatta siitä, onko jo tilannut tänä vuonna. Valitsen toiveiden joukosta yhden tai mahdollisesti parikin toteutettavaksi, jos hinta on tilaajalle ok. Hevoselle tai sen varusteille en aseta minkäänlaisia rajoitteita, mitä tahansa saa toivoa, jos siitä on valmis maksamaan työläyden ja materiaalien mukaan lasketun hinnan. Hevonen tai hevoset tulevat valmistumaan omalla ajallaan syyskuun aikana ehkä ennen muuttoa tai sitten vasta muuton jälkeen, riippuen täysin siitä, miten minulla on aikaa ommella kaiken muun ohessa.

Osallistua voit lähettämällä minulle sähköpostilla tarkan toiveesi siitä, millaisen hevosen haluaisit tilata.

Mainitse ainakin seuraavat asiat:
- Kangas
- Hevosen rotu
- Mahdolliset tummennokset/erikoisväritykset (ja mahdollinen mallikuva)
- Merkki (ja mahdollinen mallikuva)
- Harja (pituus, paksuus ja materiaali)
- Varusteet (malli, koristelut, mahdolliset mallikuvat)
- Jos tilauksella on sinulle jokin erityinen merkitys tai tarina, kerro sekin

Valitsen kaikista osallistujista yhden tai useamman hevosen, joiden toteuttaminen inspiroi minua eniten. Annan näistä hinta-arviot toiveiden lähettäjille ja jos hinnasta päästään yhteisymmärrykseen, toteutan hevoset. Tilauksen ei tarvitse sisältää mitään erikoista, mutta tällä kertaa on mahdollista saada myös mitä tahansa tilausvalikoimani ulkopuolelta, jos se on tarpeeksi inspiroivaa.

Vuoden viimeiset tilaukset otan 1.10. ja homma toimii tavallisen arvontaperiaatteen mukaan.

10 kommenttia:

  1. Ai että kuinka ihana idea! Pitääpä itekkin yrittää! :)

    VastaaPoista
  2. Millon on seuraava ompelu piiri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alustavasti on mietitty lauantaita, mut sää ei näytä kovin lupaavalta. Katotaan saadaanko toteutettua!

      Poista
    2. Missä päin oot täide yötä?

      Poista
    3. Olin Teurastamo Con Carneval-tapahtumassa lähellä Suvilahtea, nyt jo kotona. Ompelupiiri olis muuten näillä näkymin kahesta eteenpäin Alppipuistossa lauantaina. :)

      Poista
  3. Kuinka monta on ilmoittautunut ❔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo itseasiassa laskenu, jonkin verran mut ei niin paljon ku tilausarvontoihin yleensä. :)

      Poista
  4. Okei toivottavasti meidän Sussu inspiroisi sua Saila😊 olisin niin iloinen jos saisin sen😍

    VastaaPoista
  5. Ihania keppareita siulla ihana oikeilta hevosilta näyttävät❤

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)