14. helmikuuta 2015

Tallinnantuliaiset

Ai että lähtikö lapasesta? No eihän nyt suinkaan.

Käytin akateemista vapauttani, eli toisin sanoen otin vähän omaa lomaa keskiviikkona ja seilattiin Maikkenin ja Annan kanssa Tallinnaan pienelle virkistysmatkalle. Virossa oli ihanan keväinen sää, aurinko paisto pilvettömältä taivaalta, eikä lumesta ollu jälellä ku muutama märkä läntti siellä täällä.

Maikken kokoneneena tallinnankävijänä toimi asiantuntevana matkaoppaanamme ja selvisimme hienosti kohteesta toiseen ilman kovin pahoja eksymisiä, mitä nyt välillä oli vähän pallo hukassa. Suunnattiin ekana sinne paljonpuhuttuun, sadunhohtoiseen Karnaluksiin. Olin ajatellu kaikkien tarinoiden siitä olevan hieman liioiteltuja, mutta ku astuin sisään, täytyy kyllä sanoa, että suu loksahti auki, enkä ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin osannu muuta ku tuijottaa tyhmänä miuta ympäröivää tilpehöörinpaljoutta. Olin selkeesti päässy taivaaseen.  Alkushokista toivuttuani oisin voinu lastata ostoskoriini esim. kaiken. Hillitsin kuitenki itteni, olenhan sentään järkevä ja rationaalinen aikuinen ja valitsin vain muutaman lankakerän kaupan valtavasta valikoimasta.
Mohaireja olis ollu tarjolla kaikissa ihanissa sävyissä, mutta miulla on jo sellaset varastot kaiken maailman kirpparilöytöjä ja Rosea, että otin vaan sellasia sävyjä, joita Suomen puolella tuskin tulee vastaan. Musta 7 veljestä on ollu miun varastoista jo pidempään loppu, joten sallin itselleni myös pari edukasta kerää mustaa villalankaa.

Lankojen jälkeen ajauduttiin nauhaosastolle. Oikeesti. Se näky ku seisot keskellä käytävää, jonka kummallaki puolella on vieri vieressä lattiasta kattoon asti hyllyjä, jotka pursuaa mitä erilaisempia nauhoja kaikissa mahollisissa väreissä, materiaaleissa ja kuoseissa. Tässä vaiheessa tunteet voitti järjen ja lienee kai turha mainita, että homma lähti vähän lapasesta. En ainakaan ostanu 50 metriä nauhoja... Nii että ens kuusta lähtien olis sit vissiin tilausvalikoimassa näyttelyriimujaki saatavilla.

Nauhaosaston jälkeen miun ostoskori uhkas jo ratketa liitoksistaan ja muutenki talvivaatteet päällä ympäri melko lämpöistä ja väentäyteistä tilpehööritaivasta sinkoilu hillitsi pahinta hipelöintivimmaa, joten loput tästä taianhohtoisesta putiikista kahlasin läpi hieman ripeämmässä tahdissa. Mukaan tarttu vielä vähän hakasia ja D-renkaita, ketjua, sekä beige saumurilankarulla (jos nyt ei tartteis vähään aikaan juosta hakemaan lisää beigeä ompelulankaa kaupasta, viime vuonna kulutin ainaki viis pikkurullaa). Nappeja ja muuta pikkusälää oli tarjolla niin paljon, ettei aivot ees pystyny käsittelemään niin suurta informaatiomäärää kerralla. Jätin siis suosiolla sen osaston penkomatta kovin perusteellisesti, että ehittiin tehä reissun aikana jotain muutaki. Suitsikoristeita kun löytyy ihan riittämiin jo omistaki varastoista.
Karnaluksin jälkeen käytiin vielä yhessä kangaskaupassa ja oon aika ylpee itestäni ku onnistuin pääsemään sieltä ulos tyhjin käsin. Tämän jälkeen käytiin popsimassa mahat täyteen aivan taivaallista pastaa Vapianossa ja sit siirryttiin kiertämään vaatekauppoja. Mie en oo moneen vuoteen löytäny kivoja vaatteita muualta ku kirpputoreilta, eikä tälläkään kertaa ollu yhtään sen parempi tuuri. Anna ja Maikken sen sijaan teki kivoja löytöjä. Mutta oon oikein onnellinen tuosta tilpehöörisaaliista, enkä varsinaisesti jääny kaipaamaan mitään muuta ostettavaa (eikä myöskään miun pankkitili).

Hankintapostaus, eikä yhtä ainutta uutta kangasta?! Haha, sen päivän ku näkis. Tää kuva onki ollu jo esillä instagramissa, mut laitetaan se nyt tänne blogiinki muiden hankintojen jatkoks. Nimittäin onhan niitä kankaitaki tullu taas hamstrattua sitten edellisen hankintapostauksen. Alempi karvakangas on tummanharmaa, kuva vähän vääristää ja se löyty Helsingistä. Ylempi vaalea, mustatyvinen velboa puolestaan tarttu matkaan Oulusta itseasiassa viime vuoden puolella. Sit tossa pari viikkoa sitte ostin Joeylta kivaa, tummanruskeeta karvakangasta, josta ei nyt tällä erää oo kuvaa.

27 kommenttia:

  1. Mitä toi alimmassa kuvassa oleva punainen (nauha?) oikein on? Tosi kivan näköistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasias tiiä, se näytti kivalta ni nappasin matkaan. :'D Se on vaa tollasta jotain melko muovista juttua.

      Poista
  2. Oliko karnaluksissa solkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siellä jonkinlaisia, en ostanu itelleni.

      Poista
  3. Nyt on sellanen fiilis että jos voitan tilaripaikan niin on sitä pakko ottaa näyttelyriimu matkaan... Saako niihin helmiä? Paljon olisi hinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaussivuille tulee aikanaan infoa. Luultavasti ei saa helmiä, en oo vielä varma. :)

      Poista
  4. Näyttää taas noi hankinnat hyvältä. Huomasin viime viikonloppuna hesassa et sinellistä löytää kaikkee kivaa ja sen sitten loppujen lopuksi huomasi hinnassa:D Sitten vielä Novita liikkeestä paljon lankoja ja sieltä löytyi myös Rosea 1€ ja ihastuin kyllä lankaan! Tuo velboakin on tosi kivan näköistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinelli on kyllä kans ihana paikka, mutta tosiaan varsin hintava, kuten nyt pitkälti kaikki askartelu- ja käsityöliikkeet. Oi, ootpa saanu hyvällä hinnalla Rosea! :)

      Poista
  5. Tenttejä on ollu vasta yks ja siitä onnistuin jotenki todella mystisesti saamaan 5:n, eli yliopistoasteikolla parhaan arvosanan. Oon vieläki vähän hämilläni, koska puolet miun vastauksista oli pelkkää arvailua ja ympäripyöreetä höpötystä, en todellakaan tenttiä tehdessäni tienny että selitänkö ees oikeesta asiasta. Mut ilmeisesti oli jälleen tuuria matkassa. :'D Kiitos samoin! :)

    VastaaPoista
  6. Oon kateellinen tosta velboasta ! :D laitoin siulle sähköpostii ;)

    VastaaPoista
  7. Haha, mitäs ootkaan taas ostellut! :D No onneks tienaat hyvin sun hepolaisilla. ^^

    VastaaPoista
  8. Herran jestas Saila! Ei lähteny yhtää lapasesta noitten nauhojen kanssa xd

    VastaaPoista
  9. Voi ei, oletko poistanut vanhat videosi youtubesta? :( Ne troijan joulukalenterijit oli niin mahtavia.. Ja mission merirosvo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon piilottanu ne ku ne oli niin järkyttävän huonolaatusia.

      Poista
    2. Nyyh... Miekin olen ihmetellyt, mihin ne on kadonnut, niitä kattoisi vaikka laatu olisi joltain kivikaudelta. Oon lohduttautunu kattomalla miljoona kertaa Troijan tarinatuokiota Hannusta ja Kertusta...

      Poista
  10. Tulikohan miun sähköposti perille kun tuo sähköposti on tempuillut ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli joo, kumpiki sähköposti. Oon ollu koko päivän liikenteessä ni en oo vielä ehtiny vastaamaan mut yritän vastata tässä illan mittaan tai viimestään huomenissa! :)

      Poista
    2. Hyvä että tulivat :)

      Poista
  11. Oih! Mikset ostanut mulle tuliaisia? Ihania noi ketjut... ja KAIKKI! Oikeesti!:):):):):):):):)

    VastaaPoista
  12. Meijän iskän tuliaiset on 100 kertaa pahempia eli extra tulisia chilipastilleja... Noi kyl kelpais miulle paremmin...

    VastaaPoista
  13. Tiiän ton tunteen... karnaluks on ehkä ihanin kauppa ikinä! oon käyny monta kertaa, ja se on viel älyttömän halpakii :)

    VastaaPoista
  14. Miten teet vesileimat? Tarvisin apua nimittäin kaikille kuvissani ei meine perille että niitä ei saa kopioida ! :/

    VastaaPoista
  15. Mulla yks tuttu käy usein Virossa ja aina käy mulle hamstraamassa solkia yms. Karnaluksista :D (mun ei edes tarvii maksaa mitään )
    Jah, onneks pääsen itekki sen taivaan näkee parin kuukauden päästä :3

    VastaaPoista
  16. Ite oon useemman vuoden käyny hakemassa karnaluksin läheltä olevasta kangaskaupasta vaikka mitä kankaita. Oon löytäny mitä ihanempia karvakankaita, pehmofleeceä ja aivan velboan tyylistä kangasta (venyy ehkä vähän enemmän) ja hyvään hintaankin. 2 metriä velboan tyyppistä kangasta taisi olla 4 euroa. Että jos ette siinä kaupassa olleet, niin joskus kannattaa käydä kurkkaamassa :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu käytiin just siellä. :) Olihan siel vähän kaikkee, muttei mitään sellasta sillä kertaa, mitä olisin tarvinnu.

      Poista
  17. Onko toi karnaluks missä päin tallinnaa, esim. auttas jos kertois jonku kauppakeskuksen tai jotain :D PIkaista apua odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla ei valitettavasti oo hajuakaan ku mentiin sinne taksilla ja omaan aivan onnettoman suuntavaiston. Googlettamalla varmasti löytyy osote ja kartta. :)

      Poista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)