29. heinäkuuta 2015

Hankintoja, kuulumisia ja tietoa loppuvuoden tilareista

Sailan aikataulut elokuussa
Miepä tässä nyt höpöttelen vähän kuulumisia sadepäivän ratoksi. Kuten Instagramissa ilmottelin, oon nyt lomalla Lappeenrannassa. Palailen täältä Helsinkiin ehkä suunnilleen viikon päästä. Sit oon siellä about viikon ja lähen taas reissuun, ensin takas Lappeenrantaan ja sit Hammaslahteen mummin mökille siskoni kanssa. Tämän jälkeen vuorossa on luultavasti vielä jokunen päivä Lappeenrannassa, jonka jälkeen palaudun Helsinkiin. Opinnot jatkuu syyskuun alussa, tuijottelen siis vielä toisenki vuoden niitä pirun kiviä ku pisteet eikä arpaonni riittäny sisäänpääsyyn bilsan laitokselle (no ylläri ku en jaksanu lukee pääsykokeeseen).

Elokuun tilausheppojen valmistuminen
Elokuun tilausheppojen ensimmäinen satsi valmistuu viikon sisällä siitä, kun olen palannut ensimmäistä kertaa takaisin Helsinkiin (tilaajille on ilmoitettu hevostensa valmistumisen ajankohdan arvio, joten olkaa ystävällisiä ja antakaa miulle työrauha ilman kysymyksiä heppojen valmistumisesta). Toinen satsi (ne, joille on ilmoitettu heppojen valmistuvan lähempänä elokuun loppua) valmistuu, kun tulen toiselta reissultani takaisin Helsinkiin. Miulla on hevosia kummallaki kerralla mukana ommeltavana, mutta saan ne valmiiksi aina vasta Helsingin päässä.

Loppuvuoden tilaushevoset
Otan syyskuulle vielä tilaukset normaalisti, mutta lokakuun alussa pidän kahden viikon loman, sillä ensinnäki miulla on edessä muutto pois kylppäriremontin alta (eikä miulla oo vielä hajuakaan, että mistä löydän uuden kämpän tai tilapäisasumuksen, APUUVA) ja toiseks oon viikon Kanarialla sirkusfestareilla. Joskus lokakuun puolivälissä (tai sit ku sen kuun tentit on ohi, ajankohta tarkentuu myöhemmin) olis tarkotus ottaa vuoden viimoset tilaukset, eli joululahjatilaukset, joita otan isomman läjän kerralla (15-20kpl) ja valmistan koko loppusyksyn.

Kilpailut ja muut keppihevosaiheiset riennot
Olin heinäkuun puolivälissä Varjan luona Ivalossa Maikkenin, Kuran, Niitin ja Kiiapan kanssa. Kirjottelen siitä oman postauksensa, kunhan saan kyseiseltä reissuta kuvia. Viime viikonloppuna olin puolestaan Vantaalla Kht Caribian ja Kht Eclipsen kenttäratsastuskilpailuissa. Siitäkin on tulossa postaus, kunhan saan kerättyä kasaan sopivia kuvia (jos jollain sattuu olemaan matskua miun esteosuuksilta ni oisin superkiitollinen jos saisin niitä jotain kautta käsiini). 7. elokuuta olen menossa piipahtamaan Jennyn ja Jolien kisoihin Helsingissä ja sinne saattaa ehkä olla tulossa pari myyntiheppaa, jos ehdin tekemään. Jos, ja vain ja ainoastaan jos saan myytäviä tehtyä, ne tulevat ennakkovarattaviksi blogiin päivää tai paria ennen kisoja. Kyseessä tulee olemaan 1-2 erikoiskankaista heppaa (beige, valkopäinen liinaharjasuokki tmv. ja ruskea arabityyppinen otus, hinnat hinnaston mukaisia) ja yksi Varjan kanssa yhteistyössä toteutettu sukkaponi. Näistä en toivo etukäteen kysymyksiä, sillä haluan kerrankin nauttia lomasta, enkä tosiaan tiedä, saanko mitään myytävää ylipäätään aikaiseksi, kun pitää tehdä nuo elokuun alkupuolelle luvatut tilaukset ensin alta pois.

Sitte vielä muutama kuva kevään mittaan haalituista hankinnoista:
Metallitilpehöörivarastoa päivitetty ja Kura diilas miulle ihanaa karvakangasta.
Eurokankaasta löyty joskus keväällä jänniä kankaita, jotka on lisätty tilausvalikoimaan pari kuukautta takaperin.
Maikken toi miulle keväällä Virosta tuliaisia. Strassit ja huovat löyty Helsingistä.
Kävin hamstraamassa varastoon vielä pari kerää keskiruskeaa 7 veljestä, joka on poistumassa vaikoimasta. Mohairit löysin kirpputorilta.
Ja tämä postaus kannattaa edelleenkin kurkata, ennenkuin kysyy, mistä löytää mitäkin. ;)

36 kommenttia:

  1. Ihan Joensuun Hammaslahteen? Voi, tuu moikkaamaan kun asustelen aika lähellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mie nyt tällä kertaa, haluun nauttii keskellä korpee lomailusta vailla ihmiskontakteja. :D

      Poista
    2. Juuri niin Saila! ((: Nyt vaan lomaa pitämään - sä oot sen ansainnut!

      Poista
    3. Hei saila voiko tilata sellaisen hevosen joka on jo ommeltu ja sillä on korvat siltä puutuisi silmät ja harja ja mikä olisi hinta

      Poista
    4. Miulta voi tilata ainoastaan valmiita hevosia.

      Poista
  2. Noille tulee varmasti sun käsissä käyttöä :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus :) Onko sulla vielä jäljellä http://iisantalli.blogspot.fi/2013/04/kehityspostaus-osa-iii-arabit.html tuon postauksen neljänneksi alimman hevosen kangasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilausvalikoimasta löytyy kaikki kankaat, joita on mahdollista saada tilariin. Tuota samaa kangasta ei oo, mutta melko samansävystä löytyy.

      Poista
  4. Poistuuko toi väri kokonaan vai onko kausiväri? :D kiitos tästä, en edes tiennyt! Pitää käydä hamsteroimassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa tiiä, Novitalta kannattanee kysyä.

      Poista
  5. Mistä ostit noita pussillisia metallitilpehöörijuttuja?

    VastaaPoista
  6. Mielenkiinnosta kyselen, oletko koskaan tehnyt (ruunikon/rautiaan) päistärikköä hevosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muistaakseni tehnyt kummankin, sekä yhden mustanpäistärikön.

      Poista
  7. Pitää yrittää syyskuun tilausjonoon ja joululahjaponien arvontaan :) olis sit jo sm-kisaratsut keksitty jos pääsen tilaamaan :3

    VastaaPoista
  8. Ihan mielenkiinnosta kyselen oletko koskaan tehnyt ps of swedenin suitsia?:)

    VastaaPoista
  9. Ajattelin osallistumista syyskuun tilausarvontaan ja haluisin hevoselleni erikoisen merkin. :) Onko sulla mitään ideoita minkälaisen merkin oot aina halunnu toteuttaa tms? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miul ei oo mitään erityisiä mielihaluja merkkien suhteen. :D

      Poista
  10. Mistä ostat/tilaat sun soljet? PS. tosi hyvä postaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaas tän postauksen viimonen lause (kuvien alapuolella), sieltä löytyy infoa. ;)

      Poista
  11. Moi! Tuleeko sinne Jennyn ja Joilen kisoihin sulta tilareita?

    VastaaPoista
  12. Moi Saila. Minkä hintasia on perusremonttisuitset? Entä luksus remonttisuitset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa hintaluokkaa ku perusenglantilaiset/luksusenglantilaiset.

      Poista
  13. Onko päistärikköys mahdollinen ? Millä hinnalla?

    VastaaPoista
  14. Miksi näyttely riimun hinta ei oo 10e
    Saako tilareille loimia? Millä hinnalla?
    Saako riimunnaruja? Millä hinnalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilareille ei saa loimia, mutta riimunnaru on mahdollista saada. Hintatiedustelut sähköpostilla.

      Poista
  15. hei ! Ostin sinulta Jennyn ja Jolien kisoissa sen valkopään kiitos siitä se on aivan ihana :3 nimesin sen IST temmokas tempaus "tempo, olisin kiinnostunut kysymään että voisiko puhina olla tempon emä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saipas heppa ihanan nimen! :D Jos talliltani haluaa hepalle sukua, niin jälkeläisellä pitäis olla kuvalliset sivut.

      Poista
    2. Tarkoitatko kuvagalleriaa ? Hevosella on toki jo sivut ja sivuilla on yksi kuva :D mutta kuvagalleriaa hevosella ei vielä ole mutta sekin on tulossa :)

      Poista
    3. Riittää, jos on sivut, joilta löytyy kuva. :) Pistätkö miulle sivun osotteen sähköpostilla ni voin lisätä Puhinan jälkeläisluetteloon?

      Poista
    4. Juu laitan sähköpostia hetken päästä :)

      Poista
  16. Moi! meinasin tilata sinulta tilarin vielä tänä vuonna. niin mikä kangas sopisi parhaiten suokkiin? no siis kangas vaihtoehto on aika laaja... ja no en osaa päättää mikä kangas olisi eniten suokin värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suokkeja on niin monen värisiä, että lähes kaikki kankaat käyvät. En siis valitettavasti osaa auttaa tässä valintaongelmassa. :D

      Poista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)