12. elokuuta 2015

Ivaloseikkailu


Puuh, jos sitä viimein yrittäs pikkuhiljaa, postaus kerrallaan päivitellä tätäki blogia ajan tasalle! Jonkin verran on nimittäin keppihevoshappeningeja ollu viime aikoina ja kerranki miulla on niistä jopa kuvamateriaalia! Ensimmäisenä vuorossa on Ivaloseikkailu.
© Kura
Me lähettiin heinäkuun puolivälissä porukalla moikkaamaan Varjaa Ivaloon. Startattiin yöjunalla Helsingistä Maikkenin ja Kuran kanssa ja seuraavana aamuna Rovaniemellä seurueeseen liitty vielä Niitti ja Kiiapa. Makasin junassa puol yötä lattialla penkin jalkatilassa, olenhan matkakokoa mukavuussyistä. Toinen puolikas istuttiin penkkien takana Kuran kanssa puolikoomassa tuijottaen epätoivosina tuskastuttavan hitaasti matelevaa kelloa. Bussimatka Rovaniemeltä Ivaloon sit puolestaan meniki pilkkien ja saapumispäivän iltana sammuttiin kyllä ku saunalyhdyt pitkin Varjan kämppää.
© Kura
Meno oli oikein lystikästä kaikki ne neljä päivää, jotka yhdessä vietettiin. Turistiin mukavia, ahmittiin herkkuja, ommeltiin poneja ja käytiin ihastelemassa Ivalon upeita maisemia niin päivisin kuin keskellä yötöntä yötä. Tämän postauksen kuvista kiitos kuuluu Varjalle ja Kuralle ja kuvissa vilahtelevasta hevoskatraasta suurin osa on Varjan käsialaa.

Niitin poniotus ja Varjan poniotus © Kura

Reissun kauneimpia hetkiä oli ehkä eräs öinen maastorymyäminen pitkin usvaisia metsäniittyjä ja järvenrantaa, matalalla loimottavan auringon kultaama taivas kattonamme. Innostuttiin kaikki lapsukaisista vanhuksiin tolla taipaleella pelleilemään enemmän tai vähemmän kameran edessä ponien kanssa, oli niin muikeet maisemat ja mahtava tunnelma.
© Kura
Torikokous © Kura
Maailman söpöin keppiporo Tun-Tun ♥ © Kura
© Kura
© Varja
Kura handlaa naamansa sensuroinnin! © Varja
© Varja
 © Varja
© Varja
Toisena päivänä ohjelmassa oliki sitte Inari-sightseeing, huristeltiin autolla ympäriinsä ja kiivettiin Tuulispäälle ihailemaan maisemia ja popsimaan pullaa.

© Varja
© Varja
OMNOMNOM © Varja
Muut lähti sunnuntaina takasin kohti etelää ja mie jäin vielä pariks päiväks kiipeilemään tuntureille. Ivaloseikkailu kuuluu ehdottomasti tän kesän parhaisiin muistoihin! Suurkiitos Varja, Maikken, Kura, Niitti ja Kiiapa, otetaan joskus uusiks! ♥

26 kommenttia:

  1. Tuo tuima tuijotus kera pullan , hui!:0

    VastaaPoista
  2. kiva postaus ! Ja hienot kuvat, tuo viimeinen kuva on kyllä hauska :D

    VastaaPoista
  3. Saako tilaushevosen mukaan remonttisuitsia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mahdollista saada, hinta pyörii samassa luokassa ku tavalliset turparemmilliset suitset.

      Poista
  4. Kiva postaus, upeita kuvia!

    VastaaPoista
  5. Hyvä saila! Juuri noin ilmeillään oikeaoppisesti pullaa syödessä! XD

    VastaaPoista
  6. Vautsi, oli varmasti huippua! Kaverit, heposet ja henkeäsalpaavat maisemat! :-) :O

    VastaaPoista
  7. Itse oltiin samoihin aikoihin norjassa, maisemat oli upeat. Parasta on aina joka vuosi istua autossa yli 3000km :')

    VastaaPoista
  8. Tiiätkö, koska tilarihepoista tulee blogiin kuvia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä, tässä on ainaki pari kisaraporttia suunnitteilla eka.

      Poista
  9. Oi että, postauksesta tuli ihana mieli! ♥
    Kivoja kuvia, varsinkin ratsastelu kuvat! Tuo sinun capriole on vaan niin upea! :0

    VastaaPoista
  10. Myytkö mulle Finding fidelity olisko ollu joku tämmönen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heppani eivät ole myynnissä.

      Poista
  11. Onko toi tuuheaharjainen poni huovutettu? Ihania kuvia! Meidän opettaja asuu Ivalossa. Koulu on lähellä Forssaa!

    VastaaPoista
  12. Et muuten usko kuinka säikähdin tuota pullansyönti ilmettä ;) ihanan näköset maisemat ja ihanat ponit ♥ tuommoselle reissulle tekis kyllä mieli :)

    VastaaPoista
  13. Pari kysymystä sulle:

    Oletko avannut omien hevosiesi harjaa?
    Meneekö avattu harja helposti sotkuun?

    Tein aloittamalleni hepalle harjan villalangasta(7 veljestä), ja mietiskelen tässä et pitäskö avata. Haluaisin avata, mut jos se sotkeentuu helposti ni en avaa. Jos jollai blogin seuraajista on jotai vinkkejä/kokemuksia avatusta harjasta.

    ~Se olen minä, Helsky~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla oli joskus parilla hepalla avattu harja mut kyl se silleen melko herkästi sotkuun/rastoille tuppaa menemään tai vanuttumaan. Lyhyenä pörröharjana se toimii (Troijalla ja Deltalla esim. on avatut harjat ja ne on pysyny ihan hyvännäkösenä ku välillä vähän sipasee kammalla läpi).

      Poista
    2. No en mä tee sittenkää avattua. Tajusin et ``kisanutturoilla´´ villalanka harja on iha hieno. en jaksa sitä selvittelyy sitte:) Nii, ja piti kysyy, et millasta samba on? Tai miten se eroaa velboasta. Ku mietin et voisko tää kangas, mistä tein hepan olla sambaa. Tää on tällästä tumman, vaalean ruskea ja valko pilkullista kangasta. muuten samanlaista ku velboa mut ei nyt iha nii pehmeetä. Ku mulla on seepra velboaa (tai en tiiä onko velboaa mut on kai) ni se on pehmeempää


      ~Se olen minä, Helsky~

      Poista
    3. Samba on oikealta puolelta ihan samantuntuista kun velboa, mutta nurkalta puolelta kangas ei ole samalla tavalla liukas. Samba myös joustaa paljon vähemmän kuin velboa.

      Poista
    4. Kiitos. Se on varmaan sambaa. No mitäs väliä sillä on? tosin oli inhottavaa kun se jousti. Mut ihana heppa tuli. Nyt vaa pitäs jaksaa väkertää suitset:)

      ~Se olen minä, Helsky~

      Poista
  14. Oi miten kivan näköistä!:) tuo pulla kuva oli huippu:D ja teit tuola ylempänä tosi nätin capriolen!;)

    VastaaPoista
  15. Oon päässy vasta nyt lukemaan näitä vanhempia postauksia ja mikä sattuma - ollaan just nyt Ivalossa! Ja täällä tosiaan on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siel on kyl ihanan hiljasta ja nättiä! :)

      Poista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)